maanantai 13. toukokuuta 2013

Lovely days

Nyt on taas yks viikonloppu ohi ja pikavisiitti Suomeen lähestyy kovaa vauhtia. Sillon on vihdoin ne kauan odotetut valmistujaisjuhlat/ylppärit ja pääsee lipittää skumppaa juhlahepenissä. Tärkein asia mulle siinä päivässä on ehottomasti se, et nään kaikki mun läheiset ja ihanat kaverit samalla kertaa. Vaikka noiden kemujen ajankohta lähenee ja ootan niitä melko malttamattomana, niin pitäs vaan silti elää hetkessä ja päivä kerrallaan. Onneks se ei oo mulle suuri ongelma.

Tää viikonloppu oli pitkästä aikaa sellanen, joka oli täynnä kaikkee kivaa. Perjantaina meillä oli mun harjottelupaikan 40v synttäribailut Viru hotellissa. Aamulla kun mentiin duuniin, niin virittäydyttiin illan teemaan kuuntelemalla 1970-luvun discohittejä. Näiden juhlien teemana oli siis 70's, koska Tumlare on perustettu samalla vuosikymmenellä. Iltapäivällä pistettiin toimiston ovet kiinni tuntii aikasemmin ja hypättiin meijän private Taisto-bussiin, joka kyyditsi meijät juhlapaikalle. Virussa maisteltiin tervetuliaisjuomaa, pelattiin vähän "tutustumisleikkejä", käytiin opastetulla kierroksella Virun 22. kerroksen museossa ja syötiin illallinen hotellin buffassa. Ilta huipentu Club Amigoon ja ite poistuin paikalta jo ennen puolta yötä. Oli tosi hauskaa, meillä on ihan mahtava duuniporukka.


Väri sopii teemaan (meijän logo on sininen..)

On the top

ja eka lasi viiniä...

Alkupaloja (sämpylää, hedelmiä, kinkkuu, savulohta, oliiveja...)

Bon appetit!

Tässä vaiheessa maha oli aika räjähdysvaaran partaalla...

Mun kameralla saa loistavii kuvia sisätiloissa ilman salamaa!...or not

Mun perjantai-ilta päätty siis jo hyvissä ajoin, koska halusin olla lauantaina kuoseissa ja freshinä, koska lähin jo aamulla aikasin kohti satamaa ja D-terminaalia. Tätä päivää olin oottanu oikeestaan jo siitä lähtien kun lähin maaliskuussa tänne Tallinnaan. Monet ihmiset aina vaan sanoo "mä niin tuun moikkaa sua sinne" ja lopputulos on se, et koko homma unohtuu melko nopeesti, eikä siinä siis mitään, koska kaikilla on omat kiireensä ja menonsa. Ymmärrän kyllä. Tää oli kuitenkin melko suuri päivä, koska tiesin, et jos Nadine ja Henna sanoo tulevansa, niin ne kans on tulossa ja näin kävikin. Vihdoinkin!

Tytsyt saapu aamun ekalla laivalla ja alotettiin meijän Tallinna-päivä kiertelemällä pari vaatekauppaa Rottermannissa, josta me sit hypättiin dösään kohti Rocca Al Maree. Sieltä Nadine löys ittellensä vähän ostettavaa ja käytiin syömässä intialaisessa ravintolassa. Tää oli varmaan kovin lounastarjous, johon oon törmännyt koko aikana, koska mun kasvisruoka-annos makso 3,50 euroa. Ihan tajuttoman halpa. Nadine tais päätyy lampaaseen ja Henna kanaan ja ruokajuomana niillä oli sidukkaa ja mä tapani mukasesti join lasin viiniä, roseeta täl kertaa.

My ladies

Naminamiii

Nadine ja Chai frappuccinot

Shoppailun jälkeen vietiin Henna kampaamoon, jossa se sai vähän uutta ilmettä sen hiuksiin. Sillä välillä hengattiin Nadinen kans puiston penkeillä Keskturgilla ja nautittiin parit huurteiset auringossa. Tän päivän sää suosi meitä oikein kunnolla, vaikka oli vähän viileetä, niin silti auringon valo on aina iso plussa.




70 sentin garagee, not bad.

Chicaaaaas 

Loppuilta vietettiinkin sit Katusekohvikissa. Meinattiin eka mennä Califiin, mut sit Katusekohvik on kuitenkin vähän lähempänä satamaa ja sielläkin voi polttaa shishaa, joten se oli ihan hyvä vaihtoehto. Tytöt tais tykkää, etenkin Nadine. Tällä kertaa otettiin piippuun lemon ice mint ja juotiin yhet drinkit, jonka jälkeen oli aika lähtee kohti satamaa. Istuttiin vielä hetki terminaalin edessä ja sit sanottiin heipat ja nää lähti takas Helsinkiin. Fiilikset oli vähän haikeet, vietettiin niin kiva päivä yhessä, et en olis halunnu sen loppuvan vähään aikaan. Onneks nähdään kuitenkin taas pian, viimeistään mun juhlissa toukokuun vikana päivänä.


Kiva pilvi



Sex on the beach, Caipirina & Margarita

See you soon darlings! Love you :)

Älkää luulkokkaan, et tää postaus olis vielä ohi, koska sunnuntaikaan ei ollu mikään ihan turha päivä. Normisti sunnuntaisin käyn vetämässä rääkkitreenit Revalissa, mut tää olikin vähän spesiaalimpi. Sunnuntaina lähdin puolen päivän aikaan taas kohti satamaa, koska tällä kertaa mun vahemmat, Viivi, Joonas ja Pinja tuli mua moikkaamaan. Ne tuli hakemaan vähän kuohuvaa mun valmistujaisiin ja viettämään äitienpäivää mun luo. Sain tietää tästä pari päivää aiemmin ja tää oli ihan mahtava ylläri.

Alotettiin päivä sillä, et mentiin syömään Kukeke restoraniin. Ruoka oli tosi hyvää ja seura vielä parempaa, tykkään paljon viettää aikaa perheen kesken, harmillisesti ei kuitenkaan kaikki oltu kasassa, koska Pyry oli jossain kaverinsa mökillä ja Pietalla ei ollu voimassa olevaa passia. Nyt kun oon täällä, niin perheen keskeistä aikaa rupee väkisinkin arvostamaan entistäkin enemmän, on tää välimatka kuitenkin sen verran pitkä.

Tää päivä pyhitettiin aikalailla baareissa ja terdeillä istumiseen. Pakko myöntää, et en oikein muuta olis kaivannutkaan. Kiva oli vaan istuu ja höpötellä niitä näitä, aina ei jaksa kierrellä vaatekauppoja ja ihailla keskustan nähtävyyksiä. Välillä on hyvä vaan relaa ja nauttii.


Maailmanvallottajat Toompealla!







Mama ja Viivi



Toompean terdetarjontaa, päärynä siiderii ja hunajaolutta



Sää oli sen verran viilee taas kerran, et Toompealta siirryttiin sisätiloihin. Vuorossa oli Hell Hunt ja Hullumaja. Molemmat kivoja mestoja, joissa voisin käydä vielä uudestaankin. Hullumajassa oli teemana hullujenhuone ja tarjouksessa olevien shottienkin nimet oli sit sen mukasia, kuten kaksisuuntainen mielialahäiriö ja niin edelleen. Hauska idea!


Papa, Pinja ja Viivi

Me oltiin mamin kans niin fiinejä, et päädyttiin ottaa kuohuvaa.

Hullumajan sisustusta. 

Shots

Kiitos kaikille aivan mahtavasta viikonlopusta! Sain tästä ihan sikana taas energiaa jaksaa eteenpäin. Välillä on meinaan aika raskasta viettää aikaa niin paljon yksin, mut on siinäkin puolensa, joten kyllä mä täällä loppuun asti ajattelin olla. Kiitos paljon vielä kerran, ootte ihania!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti