torstai 29. lokakuuta 2015

Granny hair

Sometimes you have to step out of your comfort zone. 
Ylläolevaa lausetta selventäen, mä tein eilen jotain, joka on todellakin kaukana mun mukavuusalueelta enkä olis alkuun uskonut, että mä pystyn tähän. Kyse on niinkin hurjasta ja vaarallisesta asiasta kuin hiustenvärjäämisestä. :D Oon ollut lähes koko ikäni ihan täysin blondi, koska se on mun oma ja aito väri, joka ei oo ihme kyllä alkanu tummumaan itsestään. Kyllä joskus teininä tuli oltua tosi cool & mahtava, kun värjäsin toisen puolen blondeistani mustaks Cruella Devilin tapaan. Se oli sitä aikaa, jolloin oli kivaa näyttää pelottavalta. Vähän ennen tätä käytin mun päässäni myös sinisen värin, joka sit muutaman pesun jälkeen vaaleni pois mun tukasta. Nää molemmat värjäyskerrat alko ennen pitkää kaduttamaan ja lopulta mun taitava kummitätini sai ne mustat hiukset takas blondeiksi. Jos en nyt väärin muista, niin siihen paloi sillon nelisen värinpoistoa. Sen operaation jälkeen vannoin, etten enää ikinä värjää mun hiuksia ainakaan kaupasta ostetuilla väreillä. Kuitenkin sitten taas 17 vuoden ikäisenä vetäsin itelleni ruskeet latvat ja niihinkin sitten tais pari värinpoistoputelia upota. Hyvä Veera!

Tämän takia siis mulle hiustenvärjäys on kaukana ulkona mun mukavuusalueelta. Jostain kumman syystä eilen halusin taas kuitenkin koetella itteeni ja marssia kampaamon penkille. Mun kaveri Mimmi opiskelee stadissa kampaajaks ja sain tilaisuuden päästä Mimmin käsittelyyn niiden koululle. Edellisenä iltana meinasin tulla jo katumapäälle mun suunnitelmista, mutta lähdin kuitenkin kattomaan, että mitähän saadaan yhdessä aikaseks. Aamulla klo 6.44 tää tyttö hyppäs junaan arvaamatta yhtään, että mitä päivä tuo tullessaan.

Iso kahvi, kiitos!

Treffattiin Mimmin kanssa asemalla, josta sitten käveltiin niiden koululle Runeberginkadulle. Etittiin meille sopiva työpiste, jossa sitten Mimmi kyseli mun toiveita ja näytin siinä samalla googlesta kaivamani kuvan jostain naisesta, jolla oli todella upeen väriset hiukset. Alkuun pestiin ja leikeltiin huonot pois, jonka jälkeen värjättiin. Muutamassa tunnissa tästä ikiblondista kaivautui mummo! Tai siis granny hair. ;-)

Oon jo pidemmän aikaa ihaillu netissä kuvia harmaista hiuksista ja siinä samalla aina miettinyt, et sopiskohan sellaset myös mulle. En koskaan uskaltanut ite alkaa säätämään ja hyvä niin. Mimmi on tosi taitava ja kunnon väreillä saadaan parempi tulos aikaan kun marketin myrkyillä.

Mallikuva, jonka löysin googlesta.
Ekaa kerrosta pintaan
Ennen vs. Jälkeen

Mimmin huostasta jatkoin suoraan iltakahville Emmille Espooseen. Matkalla kerkesin jo saamaan yhden paniikkikohtauksen ja melkein tuli itkukurkkuun vaikka alkuun siellä koululla nää hiukset näytti niin upeilta mun silmissä. Kerkesin jo laittamaan paniikkiviestejä Robertille, mutta loppujen lopuksi se oli ihan turhaa, koska kyllä mä näihin hiuksiin rakastuin. Heti kun pääsin Emmille, niin muutaman selfien jälkeen alkuperäset tunnelmat oli taas läsnä.

Pakko kyllä myöntää, että edelleen kun peilistä itseään kattoo, niin ei oo ehkä kaikista veeramaisin olo. Nää on kyllä tosi upeet, mutta silti mussa elää edelleen se ikiblondi, josta on vaikee päästää irti. En kuitenkaan kadu hetkeekään, koska kokeilemallahan nää jutut selviää. Nää on hienot ja vaikka ite sanonkin niin sopii mulle, mutta en usko, että tuun koko loppuelämääni olemaan harmaapää. Joskus hiukset harmaantuu anyway, joten nyt on paras aika kokeilla puhtaan väristä harmaata ja vanhaan voi aina palata, jos siltä tuntuu. Fakta on se, että vaihtelu oikeesti virkistää ja ihanaa kun mulla on todella taitava ystävä, jonka palveluita voin jatkossakin kuulemma hyödyntää. Mimmi on ihan mahtava!




Suosittelen lämpimästi testaamaan jos vähänkään siltä tuntuu.
On ehdottomasti sen arvoista. :P

perjantai 23. lokakuuta 2015

Back in business

Moikka ja ihanaa perjantai aamupäivää kaikille! Pitkän ja hartaan harkinnan jälkeen tää tyttö on päättänyt taas palata blogin ääreen. Monta kuukautta taas vierähtänyt ilman yhtään postausta ja olin jo lähellä jättää koko blogin oman onnensa nojaan kunnes tajusin, et jotain puuttuu arjen keskeltä. Tää on ollu mulle rakas harrastus jo monen vuoden ajan, mutta jostain syystä kesällä työ- ja muiden kiireiden keskellä en saanu mitään järkevää tekstiä aikaan. Monen monta julkaisematonta "turhaa" luonnosta löytyy arkistoista, mutta nyt tähän on aika saada piste. Ihanaa olla back. :-)

4 kuukaudessa ehtii tapahtumaan kaikenlaista ja näin alkuun voisin kertoo vähän mun kesästä. Kesälomaa mulla ei ollut lainkaan, vaan sen sijaan painoin hikihatussa pitkiä putkia ja lähes aina 6 päivästä työviikkoa. Palkkakuitit piti onnellisena, mutta kyllä siinä alko kroppa ja pää olemaan vähän kovilla. Heinäkuussa sain sitten anottua 4 päivän vapaat töistä ja lähettiin extemporee Robertin kans pyörähtää Roomassa. Mä oon aina ollut ihan hulluna Italiaan ja oli niin ihanaa saada vähän lievitystä tähän krooniseen Italia-ikävään. Reissussa pettymyksenä huomasin, että mun kielitaito ei oo läheskään niin hyvä kun se oli sillon 3 vuotta sitten Firenzen jälkeen, mutta kyllä nyt perus ravintolatilaukset menee ja lukee osaan ihan kiitettävästi. Pitäis vaan saada lisää rohkeutta käyttää sitä kieltä. Tässä muutama kuva meidän pitkästä viikonlopusta Roomassa. Huh, että oli kuuma!












Rooman reissu oli ehkä tän kesän kohokohta vaikka muutenkin oli kyllä hauskaa vapaa-ajalla sekä myös siellä töissä. Koko kesän tein Hesen lisäks töitä satamassa, joka oli ihanaa vaihtelua sisäduunille. Sateisina päivinä oli kieltämättä tosi kylmä, mut sillon kun aurinko paisto, niin olo oli mitä huikein. Näissä hommissa tapasin ihan mahtavia tyyppejä ja asiakkaitakin oli niin monenlaisia. Haasteellista oli ehdottomasti small talkin vääntäminen asiakkaiden kanssa.Yritin kovasti aina pysyä jutuissa mukana, mut olin aina kovin hämilläni niistä tilanteista. Esimerkkinä tästä mulle tulee mieleen se, kun jokatoinen tuikituntematon asiakas mun pysäkille tullessaan sanoo "Hey, how are you?". Oon ehkä sit vaan niin suomalainen, mut silti se tuntu oudolta. Oli kuitenkin erittäin rikastuttava kokemus ja kiva kun pääs pitkästä aikaa taas puhumaan englantia, ettei sekin ala unohtumaan...

Welcome to Helsinki!

 Kesällä 2015 en käynyt kertaakaan esimerkiks rannalla uimassa ja siitä syystä myös mun unelmoimani rusketus jäi olemattomaksi. Vapaa-aikaa tuli vietettyä tosi paljon oman kullan kanssa, mutta myös kavereiden ja siskojen seurassa. Kesällä mun mielestä on tosi kiva vaan ajella ympäri kylää, soittaa musaa kovalla ja ottaa siinä samalla muutaman huurteiset. Tätä tuli harrastettua muutamaankin otteeseen. Linnanmäelläkin tuli käytyä pitkästä aikaa ja myös ihan parhailla Pienpanimo -festareilla rautatientorilla. Syyskuun puolella oli pakko jo jatkaa perinnettä ja käydä samassa paikassa Herkkujen Suomi testaamassa. Hyviä simoja ja oluita oli kyllä!

Oksat <3
my love


Pari apinaa...
Emmi <3
 Elokuun lopussa olikin sitten yks mun elämäni parhaimmista viikonlopuista. Meillä tuli Robertin kanssa vuosi yhdessäoloa täyteen ja sen kunniaks varattiin hotelliyö Sokos Hotel Flamingosta. Ensin shoppailtiin Jumbon puolella, sit lilluttiin Flamingo Spa:ssa skumppalasi kädessä ja illan päätteeks mentiin syömään Amarilloon. Koko viikonloppu oli niin upee ja taianomainen, ettei sitä paremmilla sanoilla vois kuvailla. Tän ihanan viikonlopun jälkeen meitä odotti vielä yks iso juttu, nimittäin ensimmäinen yhteinen koti kauppakeskus Willan päältä. Asutaan siis nyt saman katon alla uudessa kerrostalokaksiossa ihan Hyvinkään ytimessä enkä oikeesti vois olla enää onnellisempi kaikesta siitä mitä mulla on. Ihana oma rakas, kaksi kissaa, rakkaita ystäviä ja täydellinen koti. <3










Home Sweet Home

Ihan koko elämääni näiden neljän kuukauden ajalta en pysty tähän yhteen postaukseen tiivistämään, mutta tässä oli nyt jo aika paljon niitä huippuhetkiä ja muuta mukavaa. Vaikka multa jäi nyt kesällä koulupaikka saamatta, niin silti elän onnellisinta aikaa mun elämässä. Kesällä 2014 en olis ikinä osannut odottaa mitään tällasta, koska sillon olin aika ihmisraunio. Kerrankin osaan elää tätä elämää mottoni mukasesti, en mä sitä turhaan sillon 2012 tatuoinut mun yläselkään. Sellasen elämänasenteen oppiminen vei multa kyllä hetken ja siitä voin kiittää mun kultaa, jonka ansiosta ollaan nyt tässä. Oon kasvanu vuodessa ihan huimasti ja asiat on löytäny paikkansa mun tärkeysjärjestyksessä. Tätä onnellisuuden tunnetta buustasi erityisesti tapahtumat lauantaina lokakuun 10. päivä, kun pääsin sanomaan kyllä ja sain kauniin sormuksen mun sormeen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja muistaa sitten pitää tätä blogiakin ajantasalla kaikista tapahtumista. Tänään olis vuorossa yövuoro ja ens viikolla saa sit jo relata vähän enemmän. I love my life right now! 




101015 - V <3 R