Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaverit. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. tammikuuta 2016

Tyttöpäivä

Eilen vietettiin Emmin kans pitkästä aikaa tyttöpäivää ja tällä kertaa vaihtelun vuoksi mä matkustin vuorostani Espooseen. Sillon aikoinaan kun molemmat meistä asusteli vielä porukoilla, niin tehtiin tosi usein yhteisiä shoppailureissuja esimerkiks Selloon tai sit ihan vaan stadiin. Sillon shoppailun kohteena oli millon mitkäkin joulu- tai synttärilahjat ja omat vaatteet, mut eilen hypisteltiin jo vauvojen vaatteita. Kuten jo ehkä arvata saattaa, niin Emmistä on tulossa meijän lapsen kummitäti sitten kesällä kun tämä pieni maailmaan saapuu. Ollaan Emmin kans oltu kavereita jo iät ja ajat ja ollaan luvattu toisillemme kaikki kaason ja kummin pestit jo alle kouluikäsinä. Musta on niin ihanaa, kun on tollasia Emmin kaltaisia ystäviä, joiden kanssa tulee aina olemaan läheisissä väleissä. Sillon junnuina kaikki ehkä aavisteli, et Emmi olis meistä ensimmäisenä hankkimassa lapsia ja menossa naimisiin. Jotain ihmeen kummaa kuitenkin tapahtui ja totuus olikin vähän erilainen. Emmistä tulee kyllä vielä joskus maailman paras äiti, sitten kun se aika koittaa. <3

Olin Espoossa joskus vähän puolen päivän jälkeen, kävin myymässä mun ja Robertin Cheeckin keikkaliput eteenpäin ja kävelin ihanassa talvimaisemassa Emmin kotiovelle. Hetken mä siellä venailin töistä pääsevää Emmiä ja sitten otettiin suunnaksi Iso Omena. En ees muista millon viimeksi olin käyny siellä, muistaakseni kuitenkin joskus just Emmin kanssa.

Välillä musta tuntuu, et shoppailen jo nyt ihan liikaa vaatteita meijän vauvalle, vaikka ei tosiaan siis vielä tiedetä sen sukupuolta. Kaupoista saa kuitenkin niin ihania kaikkia molemmille sopivia potkupukuja ja haalareita, et en oo voinut vastustaa kiusausta. Ihanaa kun myöhemmin keväällä pääsee sit sisustamaan vauvanurkkaa meijän makkariin. En malta odottaa. :)

Lunch @ Chicos

En ehkä kestä <3__<3

Tän tyyppisiä päiviä tullaan varmaan jatkossakin harrastamaan nyt tässä kevään aikana. Ainakin nyt ensin tulee mieleen huhtikuun loppu, kun mennään kuuntelee meijän molempien lapsuuden idolia Antti Tuiskua Hartwalille. Ostettiin liput sunnuntain lisäkeikalle noin pari viikkoo sitten. Eiköhän me kuitenkin vietetä taas ensin Helsinki päivää ja käydä jossain vielä syömässä ennen sitä keikkaa. Ihanaa kun nyt tässä lähitulevaisuudessa on paljon kaikkee kivaa tekemistä, niin aika kuluu tosi mukavasti ja ennen kun huomataankaan, niin kylmä talvi on jo ohi.

Kiitokset vielä mun rakkaalle Emmille ihanasta päivästä!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Back in business

Moikka ja ihanaa perjantai aamupäivää kaikille! Pitkän ja hartaan harkinnan jälkeen tää tyttö on päättänyt taas palata blogin ääreen. Monta kuukautta taas vierähtänyt ilman yhtään postausta ja olin jo lähellä jättää koko blogin oman onnensa nojaan kunnes tajusin, et jotain puuttuu arjen keskeltä. Tää on ollu mulle rakas harrastus jo monen vuoden ajan, mutta jostain syystä kesällä työ- ja muiden kiireiden keskellä en saanu mitään järkevää tekstiä aikaan. Monen monta julkaisematonta "turhaa" luonnosta löytyy arkistoista, mutta nyt tähän on aika saada piste. Ihanaa olla back. :-)

4 kuukaudessa ehtii tapahtumaan kaikenlaista ja näin alkuun voisin kertoo vähän mun kesästä. Kesälomaa mulla ei ollut lainkaan, vaan sen sijaan painoin hikihatussa pitkiä putkia ja lähes aina 6 päivästä työviikkoa. Palkkakuitit piti onnellisena, mutta kyllä siinä alko kroppa ja pää olemaan vähän kovilla. Heinäkuussa sain sitten anottua 4 päivän vapaat töistä ja lähettiin extemporee Robertin kans pyörähtää Roomassa. Mä oon aina ollut ihan hulluna Italiaan ja oli niin ihanaa saada vähän lievitystä tähän krooniseen Italia-ikävään. Reissussa pettymyksenä huomasin, että mun kielitaito ei oo läheskään niin hyvä kun se oli sillon 3 vuotta sitten Firenzen jälkeen, mutta kyllä nyt perus ravintolatilaukset menee ja lukee osaan ihan kiitettävästi. Pitäis vaan saada lisää rohkeutta käyttää sitä kieltä. Tässä muutama kuva meidän pitkästä viikonlopusta Roomassa. Huh, että oli kuuma!












Rooman reissu oli ehkä tän kesän kohokohta vaikka muutenkin oli kyllä hauskaa vapaa-ajalla sekä myös siellä töissä. Koko kesän tein Hesen lisäks töitä satamassa, joka oli ihanaa vaihtelua sisäduunille. Sateisina päivinä oli kieltämättä tosi kylmä, mut sillon kun aurinko paisto, niin olo oli mitä huikein. Näissä hommissa tapasin ihan mahtavia tyyppejä ja asiakkaitakin oli niin monenlaisia. Haasteellista oli ehdottomasti small talkin vääntäminen asiakkaiden kanssa.Yritin kovasti aina pysyä jutuissa mukana, mut olin aina kovin hämilläni niistä tilanteista. Esimerkkinä tästä mulle tulee mieleen se, kun jokatoinen tuikituntematon asiakas mun pysäkille tullessaan sanoo "Hey, how are you?". Oon ehkä sit vaan niin suomalainen, mut silti se tuntu oudolta. Oli kuitenkin erittäin rikastuttava kokemus ja kiva kun pääs pitkästä aikaa taas puhumaan englantia, ettei sekin ala unohtumaan...

Welcome to Helsinki!

 Kesällä 2015 en käynyt kertaakaan esimerkiks rannalla uimassa ja siitä syystä myös mun unelmoimani rusketus jäi olemattomaksi. Vapaa-aikaa tuli vietettyä tosi paljon oman kullan kanssa, mutta myös kavereiden ja siskojen seurassa. Kesällä mun mielestä on tosi kiva vaan ajella ympäri kylää, soittaa musaa kovalla ja ottaa siinä samalla muutaman huurteiset. Tätä tuli harrastettua muutamaankin otteeseen. Linnanmäelläkin tuli käytyä pitkästä aikaa ja myös ihan parhailla Pienpanimo -festareilla rautatientorilla. Syyskuun puolella oli pakko jo jatkaa perinnettä ja käydä samassa paikassa Herkkujen Suomi testaamassa. Hyviä simoja ja oluita oli kyllä!

Oksat <3
my love


Pari apinaa...
Emmi <3
 Elokuun lopussa olikin sitten yks mun elämäni parhaimmista viikonlopuista. Meillä tuli Robertin kanssa vuosi yhdessäoloa täyteen ja sen kunniaks varattiin hotelliyö Sokos Hotel Flamingosta. Ensin shoppailtiin Jumbon puolella, sit lilluttiin Flamingo Spa:ssa skumppalasi kädessä ja illan päätteeks mentiin syömään Amarilloon. Koko viikonloppu oli niin upee ja taianomainen, ettei sitä paremmilla sanoilla vois kuvailla. Tän ihanan viikonlopun jälkeen meitä odotti vielä yks iso juttu, nimittäin ensimmäinen yhteinen koti kauppakeskus Willan päältä. Asutaan siis nyt saman katon alla uudessa kerrostalokaksiossa ihan Hyvinkään ytimessä enkä oikeesti vois olla enää onnellisempi kaikesta siitä mitä mulla on. Ihana oma rakas, kaksi kissaa, rakkaita ystäviä ja täydellinen koti. <3










Home Sweet Home

Ihan koko elämääni näiden neljän kuukauden ajalta en pysty tähän yhteen postaukseen tiivistämään, mutta tässä oli nyt jo aika paljon niitä huippuhetkiä ja muuta mukavaa. Vaikka multa jäi nyt kesällä koulupaikka saamatta, niin silti elän onnellisinta aikaa mun elämässä. Kesällä 2014 en olis ikinä osannut odottaa mitään tällasta, koska sillon olin aika ihmisraunio. Kerrankin osaan elää tätä elämää mottoni mukasesti, en mä sitä turhaan sillon 2012 tatuoinut mun yläselkään. Sellasen elämänasenteen oppiminen vei multa kyllä hetken ja siitä voin kiittää mun kultaa, jonka ansiosta ollaan nyt tässä. Oon kasvanu vuodessa ihan huimasti ja asiat on löytäny paikkansa mun tärkeysjärjestyksessä. Tätä onnellisuuden tunnetta buustasi erityisesti tapahtumat lauantaina lokakuun 10. päivä, kun pääsin sanomaan kyllä ja sain kauniin sormuksen mun sormeen. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja muistaa sitten pitää tätä blogiakin ajantasalla kaikista tapahtumista. Tänään olis vuorossa yövuoro ja ens viikolla saa sit jo relata vähän enemmän. I love my life right now! 




101015 - V <3 R
 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Suomireissu

Eka kolmipäiväinen Suomivisiitti on nyt takana päin ja siitä jäi pintaan niin kivat fiilikset, et paluu Tallinnaan harmittaa omalla tavallaan. Tää paluu tuntuu kyl myös mukavalta, joten kokonaisfiilis on aika ristiriitanen ja sekava. Kyl tähän tottuu, siitä osaan olla melko varma. Oikeestaan on ihan hauskaa seilailla kahen maan välillä aina sillon tällön. Ei kerkee kyllästyy kumpaankaan.

Tän reissun virallinen syy oli siis se, et perjantaina sain vihdoin laittaa valkolakin päähän palkintona kolmen vuoden uurastuksesta. Viralliset juhlat vietettiin meillä kotona ja paikalle oli tullu kivasti vieraita, vaikka tosin osa ei omien kiireidensä takii päässykkään paikalle. Tykkäsin paljon mun juhlista ja oli ihana nähä kaikkii kavereita pitkästä aikaa. Loppuillasta lähettiin vielä pikkuporukalla jatkoille Dondoon. En ollu käyny sielläkään pitkään aikaan, joten oli ihan kiva käydä pistäytymässä. Mukana menossa oli mun isosiskot Pieta ja Viivi ja tottakai myös Juuso ja Joonas. Paikanpäältä löydettiin meijän just äsken täysikäsyyden saavuttanut naapuri Sonja ja sit Julia, jonka voi laskee perhetuttuihin. Hauskaa oli ja nää spontaanit dondoilut on aina parhaita, alun perin mun ei ollu tarkotus lähtee perjantaina minnekkään, mut miten sit kävikään. Ooops.


Helmi chicks

Pari ilosta valmistunutta!





Mummo

Nadia, Annika ja Amanda

Ukki 

Nadine ja Henna





Osataan Niinan kanssa edustaa !!

Pakollinen perhepotretti
After party @ DND

Joonas, Juuso ja Pieta

Lauantaina oli sit mun vuoro lähtee kiertää kavereiden ylppäreitä ja mua harmitti, etten kerenny käymään kaikissa juhlissa. Sain yhteensä 7 kutsuu ja kaikki järjestettiin samaan kellon aikaan, joten aika ei oikein antanu periks. Ekaks mentiin Auran ja Katjan kans tsekkaa Sinin juhlat Ylästöön, jonka jälkeen kävin moikkaa Fitii hesellä ja kierros päätty sit Caron ylppäreihin, jonne menin Hennan kans yhtämatkaa.

Lauantaina oltiin tytsyjen kans sovittu, et mennään jatkoille Vanhan lakkiaisbileisiin. Ensin kelasin mennä suoraan juhlakierrokselta stadiin, mut sit Caro ylipuhu mut hakemaan mun lakin mukaan, koska olin jättäny sen kotiin. Se lakki kuuluu näiden kemujen teemaan, joten en oikeesti vieläkään ymmärrä, et miks ylipäätään jätin sen pois matkasta. Asia oli kuitenkin korjattavissa, joten koukkasin Louhelan kautta ja sit hypättiin Hennan ja Leylan kans junaan kohti keskustaa.

Mentiin Vanhalle jo heti sillon kun se aukes, ei siis jouduttu jonottelee ja saatiin meille pöytä terassilta, johon paisto ihanasti aurinko viel siinä vaiheessa iltaa. Alkuun hengattiin Millan, Mimmin, Leylan, Suvin, Hennan ja Helin kans, mut vähä myöhemmin Millan poikaystävä Jere liitty meijän seuraan. Loppuillasta se menikin siihen, et tuttuja löyty joka nurkasta, joten meitä oli siis tosi iso porukka saman katon alla.

Mä tykkään Vanhasta ihan älyttömästi, siin on jotain joka viehättää. Toivotaan nyt et kesällä mul on mahiksii tulla käymään välillä viikonloppusin Suomessa, et vois piipahtaa joku kerta vaikka Summer Heatissa. Se on niin jees tapahtuma kesäsin.


My ladies @ Vanha

Ville vallaton sopi täydellisesti Suvin väriteemaan ;)

honeys



cool



Kesän summer heateja odotellessa vähän jekkubatteryy ja lakushottii !!

4 in the morning....

Tää viikonloppu oli kyl ihan super, joten pystyin hyvillä mielin lähtee takas Tallinnaan. Jokasena päivänä tuli tehtyy jotain kivaa ja se on se juttu, jota oon kaivannu myös tällä puolella lahtea. Pakko kuitenkin myöntää, et nyt kun oon asunu jo 9 viikkoo pois kotoota, niin ajatus siitä, et menisin takas porukoiden nurkkiin elokuun jälkeen ei tunnu kovin miellyttävältä. Haluaisin vaan löytää itelleni oman kämpän ja asettuu jonnekin. En oo ees varma siitä, et haluunko jäädä Suomeenkaan. Onneks mul on tässä aikaa miettii, et mitä mä tulevaisuudeltani haluun. Kaikki ajallaan, meillä on ihana koti Suomessa ja todellakin viihdyn siellä, mut silti oma kämppä on aina oma kämppä ja olis kiva asettuu itekseen jonnekin. Ensin nyt olis tarkotus suorittaa tää kesä Tallinnassa kunnialla loppuun.


Iso kiitos kaikille mun rakkaille kavereille, jotka teki täst viikonlopusta ihan mahtavan. Nähään taas ja toivottavasti pian, joko täällä tai siellä Suomessa. Ciao amici!