perjantai 27. huhtikuuta 2012

My passion

"Nobody cares if you can't dance well. Just get up and dance." ~Dave Barry
Näin vappuloman alkamisen kunniaks selailin vähän nettiä ja mun silmään osui tollanen lause. Aina välillä löydän jotain "mietelauseita", joista saan ajatuksen, et mistä kirjottaa mun blogiin seuraavaksi. Tää lause on mun mielestä tosi hyvä ja täyttä totta.


Itse olin ala-asteella, kun löysin oman kiinnostukseni tanssimista kohtaan. Alotin heti ensimmäiseksi hip hopista sellasessa pienessä harrasteryhmässä, jossa sit viihdyin sen pari vuotta. Tän jälkeen vaihdoin toiseen vastaavanlaiseen, jonka jälkeen myöhemmin pääsin mukaan saman seuran kisajoukkueeseen. Kisoihin kerkesin osallistua kolmesti, jonka jälkeen tajusin, että kisaaminen ei taidakkaan olla mun juttu. Se toi mukanaan paljon stressiä ja paineita, jotka rupes näkymään musta jo päällepäin. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä mulla on tosi ikävä sitä joukkuetta, jonka kanssa kisattiin yhdessä edelliset kaks vuotta. Onneks kuitenkin ystävät sieltä säilyy aina ja itse tanssiminen ei oo mun osalta tähän loppunut.

Kisat 2009



2010




Kisat 2011




Näiden 7 vuoden aikana oon huomannut, että mulle tanssimisessa tärkeintä ei oo juosta mitalien perässä ympäri Suomea. Kisapaineen alla unohdin monesti tanssimisen ihanat ja hauskat puolet ja muutenkin elämä oli täysin omistettu sille. En nähnyt enää mun kavereita, olin tosi kriittinen itteäni kohtaan, koulutehtävät kasaantu päälle ja olo oli ajoittain melko epätoivonen. Kisaaminen varmasti sopii ihmisille, jotka pystyy omistautumaan sille täysillä ja ylipäätään sellasille, jotka kestää treenausprosessin alusta loppuun niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Itse en kuulunut näihin ja etenkin positiivisen mielialan säilyttäminen oli mulle tosi vaikeeta.

Viime syksyn aikana lähdin kokeilemaan lattaritansseja ja esimerkiks dancehall reggaeta ja reggaetonia. Löysin niistä uuden intohimon ja aito hymy palasi mun kasvoille, joka oli ihanaa huomata. Tanssimisen ihana fiilis oli palannut ja tullut jäädäkseen. Tänä keväänä mun työharjoittelu sotki vähän kuvioita, enkä kerennyt tanssia kovin paljoa. Kesän jälkeen kuitenkin luvassa taas jotain uutta ja jännää. Saa nähdä, että mitä kivaa tällä kertaa lähden kokeilemaan!

Vielä tohon tän postauksen ensimmäiseen lauseeseen palaten oon ehdottomasti sitä mieltä, että tanssiminen on oikeesti yks ihanimmista asioista tässä maailmassa ja koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä kokeilemaan. Kaivakaa jokainen sisäinen tanssijasielunne ulos ja antakaa musiikin viedä, se on kivempaa kun arvaattekaan. Fiilistelkää ja tanssikaa biitin tahdissa, jokaisella on oma tapansa liikkua ja harjoittelemalla oppii aina lisää. Sadat mitalit ei merkitse, vaan se, että nauttii aidosti siitä mitä on tekemässä ja tanssii sydämellä samalla pitäen hauskaa. Tanssiminen on kaikkien oikeus! Aloittakaa ihmeessä!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Happy

Nyt sitä ollaan oltu vajaat 3 viikkoo Suomessa ja täysi-ikäisenä. Tänä aikana, etenkin viikonloppusin, baarit on vieny mun ajasta vähän turhankin paljon. Viime viikonloppuna käytiin tutustumassa Hennan kans Helsingin yöelämään ja nyt seuraavana lauantaina ois suuntana baarikärpänen, ja mun parhaan kaverin Emmin 19v synttärit. Ei ainakaan vielä tää 18 vuotiaana olemisen alkuhuuma oo laskenut, eikä varmaan laske vielä vähään aikaan, varsinkaan nyt kun monet kaverit alkaa just täyttelemään vuosia.

Yleisesti mun fiilikset on loistavat, vaikka pieni ikävä Firenzeen painaa jatkuvasti tuolla jossain syvällä sydämessä. Oon kuitenkin kotiutunut taas tänne pohjolaan varsin hyvin, sain jopa hommattua itelleni kortin kuntosalille ja myös duunipaikan. Oon tosi onnellinen!


Viime lauantain margaritat Chicosissa...


Pikaisten kuulumisten kertomisen jälkeen voisin viimein esitellä mun uuden kaverin, joka ei tuu jättämään mua koskaan. Puhun siis mun tatuoinnista, joka elelee mun yläselässä aina mun viimeseen hengenvetoon asti. Sen ottamisella on oma tarinansa ja onhan se osuvin lausahdus maailmassa, ainakin mun mielestä. Sen erikoisuutta lisää se, että se on italiaa, joka on hyvin lähellä mun sydäntä. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisten ei kannattais murehtii pienistä asioista, koska ikinä ei voi tietää, että mitä huomenna tapahtuu. Jos ihminen hukkaa elämästään suurimman osan stressaamiseen/murehtimisiin/etukäteen asioiden pelkäämiseen, niin siinä tapauksessa osa elämän ikimuistosista kokemuksista saattaa jäädä kokematta. Joten carpe diem ja päivä kerrallaan, positiivisen ja uudelle avoimen asenteen voimalla!




sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

18

Muutama päivä sitten palasin Suomeen ja heti pari päivää mun paluun jälkeen, eli eilen, juhlittiin mun 18v synttäreitä. Ekat synttärit juhlin jo Italiassa mun siellä asuvien kavereiden kanssa ja nyt myöhemmin myös täällä Suomessa. Iltaan mahtu kaikenlaista, ensin hengailtiin mun kotona, jonka jälkeen siirryttiin täysi-ikäisten kans Dondoon. Siinä välissä kerettiin myös jäämään hissiin jumiin. Sain erittäin hyvän kuningasajatuksen, et ängetään 7 ihmistä 3:lle henkilölle tarkotettuun hissiin. No, se ei sit tietenkään menny ihan niinku piti. Onneks hätäpalvelu 24h saapu paikalle jo 30min sisällä ja päästiin pois. Tän jälkeen meno jatku pilkkuun saakka Dondossa. Hauskaa riitti ja ilta suju mukavasti alusta loppuun ja nyt jälkeenpäin myös tää hissi-episodikin vaan naurattaa.

Mun kaveri Henna täytti 18 vuotta tänään ja siispä Hennakin pääs eilen meijän mukaan baariin. Tänä iltapäivänä käytiin vielä juhlistamassa Hennaa Myyrmäen Chicoksessa. Tilattiin Hennan kans mansikka margaritat ja huomattiin taas uus miinus puoli Suomesta. Heti kun meijän juomat tuotiin pöytään, niin tarjoilija pyys meitä siirtymään toiseen pöytään istumaan, et ne voi paremmin kontrolloida, et me ei jaella niitä juomia meijän alaikäsille kavereille. Tää on mun mielestä jo vähän ylireagointia ja asia, mistä en tykänny yhtään. Ihan ku se metrin pitunen rako siinä pöytien välissä estäis jotain. Olis ollu ihan kiva istua kaikki saman pöydän ääressä, mut minkäs teet. Onnittelut kuitenkin vielä mun rakkaalle Hennalle!


synttärit Italiassa



Ladies



pakollinen hissijumituskuva...

dondoooooo

Chicoksen katkarapusalaatti, nam!

mansikka margaritaaaaa

Kiitos kaikille kivasta illasta!!

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

I'm coming home

Tànààn tàà kaikki nyt sit loppuu. Lentokone nousee ilmoihin Peretolan kentàltà kello 18.40, jonka jàlkeen vietàn pari tuntii Frankfurtissa ja sit vuorossa viimenen mààrànpàà, Helsinki-Vantaa. Kohta siis nàhdààn!

Eilen vietin viimestà iltaa mun perheen kans ja hoidin asiat kuntoon duunipaikalla. Viimesen illan kunniaks toteutin mun viimesen unelman, josta oon haaveillu jo pidemmàn aikaa. Muistan joskus junnumpana sanoneeni, etten koskaan ota tatuointia, mut niin sanoin myòs monesta muusta asiasta. Myòhemmin tatskakuume alko nousemaan ja idea kehitty viime kesànà Portugalissa. Nyt mun iholta lòytyy maailman kaunein lausahdus mulle rakkaimmalla kielellà ja oon tosi onnellinen. Dragon tattoo di Giulio Tomasselli teki upeeta jàlkeà, ilman suurempaa kipua.
Upea pààtòs tàlle kaikelle ikimuistoselle ja mahtavalle, mità oon pààssyt kokemaan tààllà Firenzessà.


Tàssà luonnos, vielà en paljasta oikeeta versioo ;)

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ciao!

Aika kuluu nopeasti ja nyt luulen, et alkais pikkuhiljaa olla mun aika siirtyy takas mun rakkaan oman blogin puolelle. Elàmà tààllà Firenzessà on sujunu ihan mahtavasti ja nyt keskiviikkona olis paluu Suomeen. Nàà vajaat 2 kuukautta on ollu ikimuistoset ja en vaihtais nàistà pàivààkààn, mut silti tuntuu kivalta palata takasin kotiin. Tàà aika on nàyttàny mulle, et kuinka tàrkeità mun perhe ja kaverit mulle oikeesti on. Nyt tiistaina olis edessà viimeset arviointikeskustelut tyòharjottelupaikalla, jonka jàlkeen on aika pààttàà tàà kaikki suuresti ja ikimuistosesti.

Kokonaisuudessaan tàà reissu on ollut kokemisen arvoinen ja ennen kaikkea opettavainen. Kielitaidon kehittymisen ohella oon lòytàny myòs uusia piirteità ittestàni. Ensinnàkin jo heti tànne tultuani làhin uhmaamaan mun suurinta pelkoa, pelkoa korkeita paikkoja kohtaan. Kiipesin Campanile di Giottoon, joka on yks tosi korkea torni Firenzen keskustassa. Tàn jàlkeen myòhemmin kiipesin myòs Brunelleschin kupoliin, joka on myòs tosi korkee. Nàà kaks tilannetta oli pelottavia. Alussa tuskanen hiki valu pitkin mun selkàà, mutta loppujen lopuks oli niin hyvà fiilis, et oisin voinu hypàtà vaik benjin. Minnehàn sità kiipeis seuraavaksi?

Toiseksi oon pààssyt eroon vieraiden kielten puhumisen jànnittàmisestà. Ennen pelkàsin jatkuvasti virheità kieliopissa ja ààntàmisessà ja niin edelleen, mut nyt asiat on muuttunut. Turhaa pelàtà noin vàhàpàtòsià asioita, koska aina kuitenkin tulee jotenkin ymmàrretyksi ja eikòhàn me kaikki mokata joskus. Se on ihan inhimillistà.
Oon myòs oppinut, et ei kannata turhaan stressata mistààn. Asialla kun asialla on tapana aina jàrjestyà just niin kun on tarkotettu. Jos lopputulos ei miellytà, niin seuraavalla kerralla paremmin uudestaan.

Nàin pitkà aika pois Suomesta on myòs auttanu mua suhtautumaan itteeni eritavalla. Suomessa painitaan paljon itsetunto-ongelmia vastaan ja kauneusihannetta edustaa sellanen langanlaiha mallityttò, jonka kanssa monet haluais samaistua. Tààllà Italiassa kauneusihanne on laaja kàsite. Ulkonàòlllà ei oo vàlià, oli sitten laiha, keskikokonen tai roteva. Kaikkia pidetààn yksilòinà ja jos on onnellinen ja tyytyvàinen itseensà, se nàkyy kauneutena sisàltà ulospàin. Suomessa ollaan paljon kriittisempià ja kiinnitetààn liikaa huomiota ulkonàkòòn ja tàà on asia, mità en oo ikàvòinyt hetkeekààn. Hyvàksykàà itsenne sellasina kun ootte, niin màkin aion tàstà eteenpàin tehdà. Suosittelen làmpimàsti.

Lisàà juttua mun harjotteluajasta lòydàtte mun harjottelublogista, jonka osotteen julkasin tààllà jo ennen làhtòà. Facebookista lòytyy myòs kuvia ja voi olla, ettà tànnekin lisàilen niità myòhemmin. Nyt tàà tyttò (joka muuten just saavutti tàysi-ikàisyyden!) menee nukkumaan. Buona notte a tutti, ci sentiamo più tardi!




Baci,
Veera :)