keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Opintomatka

Tänään vihdoin kotiuduttu vähän yli 2 päivää kestäneeltä opintomatkalta. Lähdettiin meijän luokan kanssa maanantaina kohti Osloa, josta koukattiin Tukholman kautta Helsinkiin. Aikataulu oli melko raju, koska näiden 2 päivän aikana matkustettiin todella paljon. Helsinki-Oslo väli taitettiin lentäen, kun taas Oslosta Tukholmaan istuttiin junassa puuduttavat 6 tuntia. Viimeisenä hypättiin Viking Mariellan kyytiin ja risteiltiin takasin kotiin. Tän matkan aikana erilaiset matkustusmuodot pohjoismaiden välillä tuli tutummiksi, joka tais olla koko reissun päätarkoitus.

Muutama päivä ennen lähtöpäivää oltiin sovittu, et treffataan klo 05.15 Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Meijän kone lähti seiskan pintaan ja ennen sitä suoritettiin kaikki pakolliset lähtötoimenpiteet ja käytiin tutustumiskierroksella Aspire-loungessa. Lentomatka Osloon oli hieman ilmakuoppainen ja mun lentopelko alko taas yltymään. Onneks kuitenkin päästiin turvallisesti perille melkein aikataulussa.


Aikaisin liikenteessä? Eikai?

Suvi pirteenä heti aamusta ;)



Oslossa meitä odotti bussi ja suomenkielinen opas, joka oli asunut Oslossa 50 vuoden ajan. Kierroksen aikana opas kertoi meille mielenkiintoisia ja yllättäviä asioita Norjasta ja käytiin tsekkaamassa parit nähtävyydet, Vigelandin puisto, Holmenkollen ja kaupungintalo. Kierros kesti sen pari tuntia, jonka jälkeen meille jäi vapaata aikaa kierrellä kaupungin keskustassa.






Bussikierroksen ekana stoppina toimi siis Vigelandin puisto, joka sijaitsee Frognerin puistossa ja on yksi Oslon kuuluisimmista nähtävyyksistä. Siellä on paljon patsaita ja jos en ihan väärin muista, niin tarkkaluku oli 212 patsasta. Mun mielestä Vigelandin puisto oli tosi hieno, mut kesäaikaan vieläkin hienompi. Talvi sotkee vähän sen ilmettä ja osa patsaista oli myös pikkusen lumen peitossa.


















Vigelandin puistosta noustiin bussin kyydissä Holmenkollenille, jossa koettiin samantien suuri pettymys, koska sää ei pitänyt meijän puolia. Siellä oli niin paljon sumua, että ei nähty mäkihyppytornin huippua lähes ollenkaan. Tästä pettymyksestä päästiin yli melko helposti, koska jotain yllättävää me siellä nähtiin. Alussa kun mentiin sinne, niin meijän maikka ilmotti nähneensä läjän tv-kameroita, jotka oli kuvaamassa Petter Northugia. Siinä vaiheessa kun lähettiin ajamaan poispäin, niin käytiin kattomassa, jos vaikka Petter olis vieläkin paikalla. Ja kyllä, paikalla se oli, nimittäin vaihtamassa vaatteita pelkät boxerit jalassa auton vieressä, joka oli meijän bussin edessä. Oli kieltämättä aika "Once in a lifetime" -hetki, ei varmaan toista kertaa elämässä tuu nähtyä puolialastonta Petter Northugia. 






Lopuksi pistäydyttiin Oslon kaupungintalolla, joka oli todella kaunis. Siellä oli upeita seinämaalauksia ja päästiin käymään Rådhushallennissa, jossa jaetaan vuosittain Nobelin rauhanpalkinto. Loppuaika käytettiin kaupungilla kiertelyyn, vaikka Norjan korkeen hintatason vuoksi jätin shoppailut suosiolla Tukholman puolelle.


















Muutaman tunnin kestosen pikavisiitin Oslossa jälkeen noin kello kolmen aikaan iltapäivällä oli meijän aika vaihtaa maisemaa. Vi reste med tåg till Stockholm! Junamatka kesti tosiaan sen 6 tuntia ja välillä matkan aikana tekemisenpuute oli melko suuri varsinkin siinä vaiheessa, kun mun mp3-soittimesta loppu akku. Saavuttiin Tukholmaan kymmenen aikaan illalla ja käveltiin suoraan hotellille. Huoneisiin jakautumisen jälkeen käytiin pikasesti vielä 7elevenissä hakemassa pientä syötävää. Päivä oli pitkä ja väsymys suuri, joten ajatuskin Tukholman yöelämään lähtemisestä ei oikein napannu.












Pitkän päivän jälkeen parasta, mitä voi toivoa: 4 tähden hotellin sänky!

Aamulla noustiin jo kasilta aamupalalle mun huonekavereiden Suvin ja Nooran kanssa. Tän hotellin buffet-aamiainen oli aika ykkönen ja tosi monipuolinen, ei siis ollu mikään ihan huono hotellivalinta meijän maikalta. Aamiaisen jälkeen käveltiin aukiolle, josta päästiin Tukholman kiertoajelulle. Kiertoajelun opastus kuunneltiin kuulokkeilla ja sen kesto oli noin 1 tunti ja 15 minuuttia. Matkan aikana nähtiin vaikka mitä, ehkä parhaiten kuitenkin jäi mieleen Gröna Lund, onhan se meinaan aika näyttävä kokonaisuus.


FOOD!





9 & 10 olis ollu ihan potentiaalisia vaihtoehtoja...



Tukholmaan meille jäi vapaa-aikaa vajaat 3 tuntia, jotka me pyhitettiin täysin shoppailulle. Kierreltiin kaikkia ihania kauppoja, vaikka tosin mitään en sit loppujen lopuks löytänykkään. Muut tais ostaa jotain, ei siis ollu mikään turha reissu. Mun ainoo ostos Tukholmassa oli Chai Latte just ennen satamaan lähtöä. 






My love, Chai Latte <3

Tässä vaiheessa matkaa oli vuorossa koko reissun kauan odotettu kohokohta: risteily Viking Mariellalla. Laivalla käytiin syömässä buffet-illallinen ja opintomatkan merkeissä vedettiin smalltalkia på svenska meijän opettajan kanssa. Buffetin ruoat oli tosi hyvät ja oli kivaa viettää iltaa koko meijän luokan voimin pitkästä aikaa. Tää tais muutenkin olla eka kerta, kun ihan kaikki meistä oli paikalla. Buffetin jälkeen siirryttiin viihteen puolelle, vaikka mun ilta loppukin sit jo reilusti ennen puoltayötä. Mulle iski ihan järkyttävä kuume ja lihassäryn ja kurkkukivun määrä oli kans aika tajunnanräjäyttävä. Mulle käy oikeesti aina näin, oon ollu tasan 2 kertaa Ruotsin risteilyllä ja molemmilla kerroilla oon tullu kipeeks ja ilta menny pilalle. Tän risteilyn yöstä en muista paljoo, vaikka heräilinkin tasasin väliajoin. Jouduttiin aika pahan myrskyn keskelle ja se laiva heilu niin paljon, et tavarat lenteli meijän hytissä. Ei kuitekaan käyny Titanicit, eiks se oo pääasia. Hahah.






Kiitos kaikille KT10MT-tytsyille kivasta reissusta, vaikka risteily menikin pilalle ainakin mun osalta, niin kivaa oli silti. Tack och Hej!



3 kommenttia:

  1. Hehehehe toi vika kuva, on niin kuvauksellinen ja ryhdikäs olo................ miks musta näyttää et Leyla ja Sonja on aina ekoina joka paikassa?

    VastaaPoista
  2. Hahah niimpä muuten onkin, joka kuvas ne kävelee ensimmäisinä :DDDD

    VastaaPoista
  3. Ehkä ne oli niin innoissaan...? :D mul on vähän ikävä tota sänkyä, vaikka oma on toki paras ton reissun jälkeen! Salee IKEAsta sekin, voisin käydä hakemassa oman...

    VastaaPoista