tiistai 1. tammikuuta 2013

New Year

Happy New Year everyone!

Eilen siis juhlittiin uutta vuotta ja vasta aamulla tajusin, et en ottanut yhtään kuvaa koko illasta. Eli siis kuvamateriaalia tänne mun blogiin ei ole, mut ilta oli kuitenkin ihan mahtava. Lopetin duunit siinä viiden aikaan, jonka jälkeen ajettiin Auran ja Katjan kans Ylästöön moikkaa Siniä. Meijän ylläri visiitti meni vähän mönkään, koska Sini ei sit loppujen lopuks ollukkaan himassa. Tän jälkeen Aura ajo ihanan amisautonsa takas parkkiin ja juhlinta sai alkaa.

Oltiin isolla porukalla Caron luona, jonka jälkeen ilta päätty Dondoon, jonne myös Sini ja muut ilmaantu myöhemmin. Dondos oli paljon porukkaa ja peruskivaa, niinkun oikeestaan aina. Vikalla minuutilla ennen kun kello löi 00.00, niin tuli taas tehtyä 12 viinirypäleen UV-taika, joka on ollu mun perinteenä nyt ainakin jo pari vuotta. Ideana siis, et pitää syödä 12 viinirypälettä ennen vuoden vaihdetta, jonka pitäs sit tuoda onnee tulevalle vuodelle. Saa nähä miten toimii, jos toimii. Parit uuden vuoden lupauksetkin tuli vannottua ja niistä aion pitää kiinni.





Tällä hetkellä vähän väsynyt ja mielenkiintonen olo, mut hyvä fiilis. Eilinen ilta oli hauska ja oli ihanaa viettää se hyvien kavereiden kanssa. Tää päivä menee varmaan vähän lahnaillessa, ellei nyt jotain fiksuu tekemistä ilmaannu. Näin vapaapäivän ja uuden vuoden kunniaks mun pikkusisko Pinja taiteili mulle hennatatskan nilkkaan, josta tuli tosi hieno. Pinja se vaan osaa!
 



Toivottavasti vuodesta 2013 tulee ikimuistonen!
 
Ones you choose hope, anything is possible.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti