perjantai 20. toukokuuta 2016

Valmistelua

Mistä tietää, että tää mamma alkaa pikkuhiljaa olemaan jo tosi malttamaton tän meidän vauvan suhteen? No esimerkiksi siitä, että viikkoja tulee sunnuntaina täyteen 33 ja mä jo innokkaana pakkailin tossa äsken sairaalakassia valmiiksi. Mut hei, eihän se väärin ole! Mä kun tunnetusti oon melko täsmällinen ihminen ja tykkään suunnitella asioita etukäteen. ;-)

Oon jo jonkun aikaa surffaillut netissä ja selaillut esimerkiks erilaisia blogeja etsien hyödyllisiä asioita sairaalakassin täytteeksi. Monta hyvää ideaa löytykin ja niiden pohjalta aloin rakentamaan itelleni omaa kassia. Kävin kaupasta hakemassa jo valmiiksi hygienia tarvikkeita, ettei tarvitse sitten paniikissa alkaa kaappeja penkomaan jos tulee kiire lähtö synnärille. Valitsin mulle mieluisia tuotteita, joiden värikoodina käytin tietysti mun lempiväriä eli pinkkiä. Näiden lisäksi kassista löytyy jo pyyhe, ponnareita, suojat rintsikoihin, kotiutumisvaatteet vauvalle ja tulevalta mummilta saatu uniriepu. Vielä olis tarkotus miettiä ja pakata kotiutumisvaatteet itselle, puhtaat alusvaatteet ja koska mulla on vaan yks hiusharja, niin sen otan matkaan sitten vasta lähtiessä. Mun on nyt tehnyt mieli ihan älyttömästi jääkylmää batterya tässä viimeisen kolmanneksen aikana, mut päätin silti olla pakkaamatta sitä valmiiksi tonne kassiin. Huonelämpimänä se on kauheeta kuraa, joten sovittiin Robertin kanssa, et se voi sitten tuoda mulle tarvittavia juomia ja ruokia sairaalalle jos sellasille tulee tarvetta. Mulla olis kyllä toiveena perhehuone osastoajaksi, mutta katsotaan nyt sitten, että onko meidän mahdollista sellanen saada. Musta se olis vaan niin ihanaa, että Robert vois olla meidän kanssa sit sen sairaala ajan eikä sen tarvis lähtee kotiin yöksi. Se vois olla hyvä kokemus myös Robertille, koska siellä on kätilöt alkuun apuna ja opastamassa uuden tulokkaan hoidossa. <3

32+5
<3__<3
Beben kotiutumisvaatteet. (Toinen body 56cm ja toinen 50cm)
Ihanan pehmoinen uniriepu <3
Täyttyy pikkuhiljaa...
Tällainen salamatkustajakin haluais kovasti päästä kassiin...

Nyt kun oon näin ajoissa tän kassin kanssa liikenteessä niin voi olla, että esim vauvan kotiutumisvaatteet vaihtuvat vielä monta kertaa. Näitä oon jo tosin useamman kuukauden miettinyt päässäni ja toivotaan parasta, että jompi kumpi noista bodyista olis sopiva. Mua tosin odottelee tällä hetkellä ihan törkeen söpö Zalandolta tilattu vauvanvaate setti Siwassa, joten katsotaan päätyykö se sittenkin sairaalalle mukaan. Sen pitäis olla kooltaan pieni mutta joustavaa materiaalia, eli sen puolesta sekin vois olla hyvä vaihtoehto.

Tän viikon aikana sain myös inspiraation alkaa suunnitella kutsukortteja meidän pojan ristiäisiin. Alkuun mietin, että ei herranjestas voinko mä jo nyt niitä alkaa tekemään?! Hetken asiaa kun kelailin niin päätin, että ne on tehtävä nyt tässä vielä ennen synnytystä jos varmasti haluaa itse askarrellut kortit. Sitä kun ei koskaan tiedä, että millainen vauveli sieltä on tulossa. Jos hän on todella huomion kipeä, itkee paljon ja asuu tissillä, niin yritäppä siinä sitten askarrella jotain kortteja kun olisi varmasti paljon muutakin tekemistä. Päätin siis, että en ole ollenkaan yli innokas tai hullu jos ne haluan jo nyt tässä vaiheessa tehdä. :) Musta on niiiiiiiiiin ihanaa suunnitella ja toteuttaa näitä mun ideoita jo nyt kun mulla tätä lomaa ja aikaa vielä on paljon vaikka muille jakaa. Alla kuva korteista ja siitä miltä ne näyttää tällä hetkellä. Tähden keskelle olis tarkoitus lisätä sitten kuva meidän pienestä ja taakse tulee vielä Nalle Puh -aiheinen kuva ja teksti itse kutsuihin liittyvän infon rinnalle. Nalle Puh ihan vaan sen takia, kun se on aika merkittävässä roolissa ollut tässä viimeisen kahden vuoden aikana meidän elämässä. :D


Nyt meillä alkaa olemaan jo aikalailla kaikki tarvittava hankittuna vauvaa varten. Rehellisesti sanottuna vaipat taitaa olla ainoat, joita ei vielä ole ostettu. Kyllä mä kuitenkin yhden newborn pakkauksen käyn kaupasta hakemassa vielä tässä loman aikana, että on sekin sitten jo kaapissa odottelemassa. Kylppärin hoitotasoa en oo vielä "kasannut" enkä lakanoita pinnikseen laittanut, koska nää voi hyvin hoitaa sitten kun poitsu on jo maailmassa. Hoitotaso meillä tullaan laittamaan pesukoneen päälle, joten pehmustetta vaille valmis on sekin. Nyt voi oikeesti alkaa pikkuhiljaa keskittymään vaan itsensä kuunteluun ja siihen, että milloin tää bebe päättää ulostautua. Mun aikeena olikin hoitaa nyt tässä loman aikana kaikki järjestelyt valmiiksi, jotta voin sitten kesäkuussa äippäloman alkaessa vaan relata ja nauttia ystävien seurasta. Kesäkuun ekalle viikolle kerkesin varaamaan jo kampaajan ja sit mulla olis se yks lahjakortti jalkahoitoon. Ripsien pidennyksetkin on mulla harkinnassa, mut ne jää tosin vielä sinne harkinta tasolle. Katsotaan mikä fiilis niistä on sitten kesäkuussa. :)

Pakko vielä jakaa kuva aivan ihanista vaunuverhoista, jotka tilasin Lastentuote Vekarat -verkkokaupasta. Hinnaltaan edulliset ja tulivat postin mukana älyttömän nopeasti. Nyt kelpaa sitten kärryillä oikein kunnolla! 

 

Tänään me lähdetään Robertin kanssa käymään Helsingissä shoppailemassa ja tsekkaamassa Caron siskon Catan esikoisalbumin julkaisukeikka Santa Fessa. Huomenna olis sit tarkoitus mennä kummitätiä moikkaamaan porukoille ja sunnuntaina kattomaan Street dance sm kisoja Energia Areenalle. Taas kerran siis tapahtuman täyteinen viikonloppu ja paljon kivaa tekemistä. Lauantai-sunnuntai yön vietän todennäköisesti porukoiden sohvalla Louhelassa, et saa toi mun murunen lähtee rauhassa poikien kans ulkoilemaan pitkästä aikaa. Hyvä vaan että silläkin on välillä omaa tekemistä ja seuraa niin jaksaa porskuttaa tätä arkea raskaana olevan hormonihirviön kanssa. Hahah, vitsi vitsi. Meillä on mennyt oikeesti hyvin alusta asti. :)

Hyvää viikonloppua kaikille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti