torstai 21. tammikuuta 2016

Day off

Tänään mulla on vapaapäivä, eli suomeks sanottuna siivouspäivä! Vapaapäivinä on niin ihanaa nukkuu vähän pidempään, syödä rauhassa aamupalaa ja myöhemmin tarttua imurin varteen ja laittaa koko huusholli uuteen uskoon. Tänään oon pessy pyykkiä ja astioita, putsannut vessan, pyyhkinyt pölyjä, imuroinut ja luuttunut lattian. Musta on tullut kunnon housewife! Ei tän kokosen kaksion siivoomiseen tosin kauaa mee, joten nyt mulla on sit loppupäivä aikaa tehä just sitä mistä tykkään. Robert pääsee neljän aikaan töistä, joten siihen asti saan nauttia omasta rauhasta. Nyt kun tää kotirouva -moodi on hyvässä vauhdissa, niin voisin illalla sit laittaa vielä vaikka ruokaa. Ei sillä, et tää kotirouvailu olis mulle jotenkin vierasta, ainahan mä tällanen oon. Nyt tosin ehkä entistäkin useemmin. :)

Before -kuva, ei täällä kyllä koskaan kovin likasta ole..
Kissat kauhusta kankeina valmiina imurille...


Tajusin tässä muuten just, et nyt meillä olis aikalailla tasan kuukausi rakenneultraan. Aika se vaan lentää, mut vähänkö jännää! Vielä ei oo hirveesti maha-asukas itsestään ilmotellut, mut pari kertaa oon tuntenu alavatsalla jotain hentoa ja hyvin pientä liikettä. Viikkoja mulla ei oo vielä kun pikkusen vajaa 16, mut kyllä tässä muutaman viikon sisään alkaa potkut pikkuhiljaa tuntumaan. Tällä hetkellä en millään tavalla stresssaa tai ylijännitä sitä ultraa, koska jotenkin on vaan sellanen vahva tuntemus, et kaikki on hyvin. Ainoo mikä siinä ehkä vähän jänskättää, niin on se tulevan vauvan sukupuoli. Sukupuolesta sen verran, et alussa olin ihan että "tyttötyttötyttö", mut nyt silläkään ei tunnu olevan enää merkitystä. Oon ylipäätään niin onnellinen tulevasta äitiydestä, et mulle on ihan sama saadaanko poika vai tyttö. Robert on ehkä enemmän kallistunut sen tytön puolelle, mut kuten jo sanoin, molemmat otetaan yhtä rakastavasti vastaan. Molemmille meillä on itseasiassa nimi ehdokkaat jo valmiina, mutta aika sitten näyttää, että mikä nimeksi annetaan.

Ihme kyllä, mut oon ottanut tän painonnousun aika hyvin vastaan. Nykyään muutenkin osaan elää tätä elämää paljon onnellisemmin kun ennen enkä enää tuijota vaan sitä omaa kroppaa ja juokse salilla joka päivä. Itseasiassa mä irtisanoin just mun salisopparin, kun ei oo ollut yhtään fiilistä urheilla sisätiloissa. Edelleen yritän lenkkeillä ja kuljen esimerkiks osan työmatkoista kävellen. Ulkoillessa hapenottokyky paranee ja muutenkin hyvä harrastaa tollasta hyötyliikuntaa odotusaikana kun ei salilla käyminen maistu. Kiloja mulle on tullut aika paljonkin lisää, mut raskauden aikana viime neuvolassa mittailtiin +3,5kg. Oikeestaan heti sen jälkeen kun lopetin e-pillereiden syömisen, niin keräsin sellaset 7 kiloo lisää. Muutenkin sillon kun en seurustellut ja asuin yksin martsarissa, niin aika kului vaan töissä ja kuntosalilla. Se valitettavasti näkyy nyt, kun salitreenit on pudonnu siitä 6 kerrasta 2-3 kertaa viikkoon. Kyllä niitä kiloja on tullut ihan omien elämäntapamuutostenkin takia, joten turha niistä pelkkiä pillereitä syyttää. Nyt ei kuitenkaan todellakaan oo sopiva aika laihduttaa. Sitä voidaan sitten miettiä uudestaan lapsen syntymän jälkeen jos on tarvetta. Mua välillä huvittaa lukee netistä joidenkin odottajien juttuja siitä, kun painonnoususta panikoidaan ihan älyttömästi. Chill out hei! Stressi ei oo hyvästä. Ei aina tarvitse olla itselleen niin ankara. En kuitenkaan tarkota, että pitäis joka päivä mättää kaksin käsin kaikkii herkkuja, mut välillä voi antaa itselleen vähän anteeks tällasessa tilanteessa. :)

Vielä näkyy varpaat :D
<3

Nyt alkaa myös pikkuhiljaa huomata sen, et alkuraskaus on selätetty ja olo on semi normaali. Välillä tosin mieliala heittelee edelleen, mut mulla se ilmenee enemmän herkkyytenä kun kiukkuna (ei ehkä yllätys kun minä kyseessä:D). On ollut niin ihanaa, kun Robert on oikeesti tukenu mua tosi hyvin alusta asti tässä kaikessa. Onnellisin mielin lähdettiin yhdessä tätä yrittämään ja yllättäen ei tarvinnut kovin kauaa edes yrittää. Monet pitkät syvälliset keskustelut käytiin ennen kun mä lopetin pillerit ja se oli oikeesti kannattavaa. Toisaalta ihan hyvä, et osa Robertin kavereista ei tähän kannustanut, koska niiden mielipiteiden ansiosta saatiin ihan huippuhyvät keskustelut aikaan. Lopulta kuitenkin tehtiin niin, kun meidän mielestä tuntu hyvältä tehdä ja onnellisesti kaikki on ainakin tähän mennessä sujunut. Heinäkuussa meistä tulee sitten vihdoinkin ihan oikee perhe. <3

Nyt mä voisin tästä suunnistaa vaikka pukemaan päälle, ettei ihan koko päivä mee yökkärissä. Viikonloppuna tän tytön tavoittaa taas pitkästä aikaa Martinlaaksosta ja eiköhän sen jälkeen taas saada lisää aihetta postattavaksi. Siihen asti adios amigos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti