Halfway there

Tänään ohitettiin raskauden puoliväli ja sen kunniaksi päästiin taas ihailemaan meidän pikkusta rakenneultraan. Ennen tätä aamua mua ei jännittänyt oikeestaan ollenkaan, vaan lähinnä mielenkiinnolla odotin tulevaa. Jostain syystä tänään kuitenkin heti kun heräsin, niin ne niin sanotut perhoset alko lentelee mun vatsassa ihan hulluun tahtiin. Se oli kuitenkin positiivista jännitystä, vaikka välillä mun mieli harhaileekin pimeelle puolelle "Mitä jos?" -kysymyksen pariin. Kaikki oli kuitenkin tällä vauvalla täysin mallillaan ja kokoakin kaveri oli kerryttänyt edelliseen kertaan verrattuna vaikka kuinka paljon. Tän hetkinen painoarvio oli 360g! Pikkuhiljaa hyvä tulee. :)

Rakenneultra kesti noin 20min ja siinä ajassa nähtiin kuvaa vähän joka suunnasta, vaikka välillä musta oikeesti tuntu siltä, et eihän siellä mitään ole kun en saanu yhtään mitään selvää mistään. Meno oli melkosta sillisalaattia mun silmään, mut kätilö sai kuitenkin kaikki tarvittavat mitat otettua ja tutkimukset tehtyä. Omaan silmään siellä näkyi vaan pikkunen pää koko ajan, muuten oli vähän vaikee pysyä perässä. :D

Pikkunen papu <3

Viime aikoina oon kuullu vähän juttua, et osalla tulevista vanhemmista on käyny astetta huonompi tuuri rakenneultrassa kun vauvalla on ollut jalat niin ristissä et sukupuoli on jäänyt epäselväksi. Tottahan se on, et tärkeintä on terve lapsi eikä sen sukupuoli ja oon tosiaankin tätä mieltä, mut kyllä omalta osaltani olis jäänyt vähän harmittamaan jos sukupuoli olis jäänyt mysteeriksi. Musta on niin ihanaa jo tässä vaiheessa ostella pikkuselle vaatteita ja kiva kun niitä voi nyt ostaa sukupuolen mukaisesti. Alkuun kätilö mainitsi, et siellä on jalat aika ristissä ja kädet kasvojen tiellä, mut silti kun lopuksi sukupuolta kysyttiin niin ei se kyllä omallekaan silmälle jäänyt epäselväksi. Pikkuinen poikahan se siis siellä köllötteli ja tää mamma meinaa revetä onnesta. <3 Nimikin ollaan jo alustavasti sovittu, mutta sen näkee kyllä sitten vasta synnytyksen jälkeen, että mikä se  tulee olemaan virallisesti.

tääkin kumpare alkaa kasvamaan...

Poikalupauksen kuulemisen jälkeen mä en voinut vastustaa kiusausta ja mun oli suorastaan pakko päästä Willaan ostoksille. Tulin ensin kotiin imuroimaan, jonka jälkeen käytiin Robertin kans lounaalla Royal Mekongissa. Siellä on aina niin hyvät sapuskat, vaikka en sushia saakkaan nyt syödä. Saatiin molemmat hyvin tankattua ja Robert meni takasin töihin ja mä puolestani sukelsin vaatekauppojen uumeniin. Matkaan tarttu niin ihania vaatteita poikavauvalle, et meinas ihan itku päästä kauppojen kassajonoissa. Mä oon nyt niin onnellinen, ettei tätä tunneta voi oikein edes selittää tän tarkemmin. Tätä onnen määrää oikeesti! <3

nam nam!

<3__<3

Nyt tästä alkaa se virallinen odottaminen, koska seuraava ns. etappi mun mielestä onkin sit jo synnytys. Odottavan aika on pitkä, mut onneks tän ajan pääsee elämään keväällä kun muutenkin aurinko piristää mieltä ja antaa mukavasti lisää energiaa. Mulla on tänään 2/2 vapaapäivä ja tarkotus olis viettää se ihan rennosti hengaillen. Oikeen käden peukalonivel taas vähän reistailee, mut tätä onnen tunnetta ei nyt pilaa mikään. I am so happy! Ihanaa helmikuun vikaa viikkoa ihan kaikille!