#mäolentässä

Facebookissa pyörii nyt 30.11 asti #mäolentässä - kampanja rakkauden puolesta ja sen tarkoituksena on, että kaikki rakastuneet pariskunnat voi käydä lisäämässä sinne yhteisen kuvan ja jakaa tarinansa kaikkien sivun seuraajien kesken. Itseasiassa sivua ei tarvitse edes seurata, kun kaikki kavereiden tykkäykset näkyy ainakin mun etusivulla. Vastaan on tullut kaikenlaisia ihania tarinoita ja ainakin mä näin tunne ihmisenä oon pari kertaa liikuttunut niitä lukiessa. Ihanaa lukea toisten rakkaustarinoita, vaikka omina sinkkuvuosina se oliskin ollut mulle melkosta kidutusta. Osa kampanjaan osallistuneista on ottanut asiaan astetta humoristisemman lähestymistavan ja lisännyt esimerkiks kuvan jostain autosta ja kirjoittanut "rakastuin sinuun ensisilmäyksellä kun löysin sinut nettiautosta". Jotkut voi ehkä saada näistä harmaita hiuksia, mut mun mielestä noi on hauskaa ja piristävää luettavaa kaiken sen siirapin keskellä. Mä ajattelin nyt kuitenkin ottaa osaa tähän kampanjaan näin blogin välityksellä. Nyt on suorastaan pakko julistaa "SIIRAPPIVAROITUS!" eli luvassa voi myös olla aika rakastunutta tekstiä, mutta yritän pitää sen siistinä, jotta ei mennä liian imeliksi. ;-)

Oli kuuma kesäilta Hyvinkäällä. Siis joo, Hyvinkäällä. Mulla oli ollut todella raskas työviikko ja vip asiakkaita Helsinki täynnä. Olin melkosen puhki ja päätin etsiä itelleni seuraa ja lähtee vetämään vanhat kunnon perinteiset nollauskännit. Rakas ystäväni Suvi (Hyvinkään helmi) oli jo aiemmin lähettänyt kutsun kekkereihinsä loman alkamisen kunniaksi ja päätin yllätykseksi ilmoittamatta hypätä junaan ja matkustaa Alkon kassi kilisten Hyvinkäälle. Kävelin Suvin talolle ja siinä se rapulla odotteli muistaakseni Jassua, jolle se oli avaamassa rapun ovea. Muistan vieläkin sen yllätyksen kiljaisun, minkä se neiti päästi suustaan ja sen hämmästyksen, että mitä sä täällä teet. Mentiin sitten Suville ja myöhemmin paikalle tuli muistaakseni myös Milla & Pete. Tässä vaiheessa alettiin molemmat Suvin kanssa olemaan jo hyvin juhlallisissa tunnelmissa. Ilta kului, väki väheni, matka jatkui Blokin kautta Amarilloon ja pilkkuun astihan se meni. Tanssittiin Enriquen bailandoa kun viimestä päivää ja tapasin ihmisen, joka mullisti mun maailman.

Seuraavana aamuna mulle tuli Facebookiin kaveripyyntö ja menin suorastaan paniikkiin. Sanoin Suville, että ei, enhän mä voi tätä hyväksyä! Viikko ennen olin just siivonnut mun elämästäni kaiken, joka muistutti mua kaikista niistä suurista pettymyksistä miesrintamalla ja halusin alottaa täysin puhtaalta pöydältä. Hetken mä asiaa pohdin, kunnes otin itteeni niskasta kiinni ja ajattelin itsekseni, että ei Veera kaikki miehet sua välttämättä halua satuttaa. Hyväksyin kaveripyynnön, jonka jälkeen Robert suorastaan väkisin halus heittää mut kotiin Vantaalle. Ensin ajattelin kieltäytyä, mutta sitten Suvin inspiroimana suostuin. Ennen sitä mentiin Suvin kanssa Willaan krapulasafkalle, laitettiin viisaat päät yhteen ja muisteltiin edellisen illan tapahtumia. Koko reissusta mulla on mun puhelimessa vain yksi kuva ja se on tämä:

Ruokaa ja Jaffaa. Huh, helpotus.

Ruokailun jälkeen Robert tuli hakemaan mua kymppärin takapihalta ja heitti mut sit suoraan mun rapun ovelle Martinlaaksoon. Ajomatkalla molemmilla tais olla aika kiusallinen olo ja meijän keskustelut oli luokkaa "kiva sää" kunnes sitten Robert kerto mulle jotain, joka sai mut pysähtymään. Mistä näin rehellisiä miehiä löytää? Loppumatkasta juteltiin myös edellisestä illasta, josta omat muistikuvani oli tosiaan aika minimaaliset. Siinä vaiheessa mullekin valkeni, että miten paljon meillä oli oikeesti yhteistä. Hetken miettimisen jälkeen vastasin myöntävästi Robertin kahvikutsuun ja siitä tää kaikki sitten alkoi. Alkuun käytiin stadissa eri kahviloissa esimerkiks Pirittassa ja Carusellissa, myöhemmin jopa Vantaalla päin kahvilla ja lopuksi alettiin viettämään viikonloppuja yhdessä. Muistan, että alkuun katottiin tosi paljon How I met your mother -sarjaa ja naurettiin yhessä Barney Stinsonin jutuille. Joskus siinä lokakuun lopusta kun aluksi ehkä meidän välejä hieman hiertäneeseen asiaan saatiin onnellinen loppu, niin uskallettiin julkistaa meidän suhde jo Facebookissa asti. Eka meistä otettu yhteiskuva näytti tältä:

Valokarnevaalit 2014 ja maailmanpyörässä "tietenkin".

Monet ehkä ajatteli ja sain välillä kuullakin siitä, että miten hurjan nopeesti meidän suhde alko etenemään. Jo marraskuun viimeisestä päivästä alkaen mä tosiaan asuin Hyvinkäällä, mutta omassa pienessä prinsessaluolassani. Nyt jälkeenpäin voin käsi sydämellä sanoa, että se oli yks parhaista päätöksistä mun elämässä. Hyvinkäälle muutto oli pieni asia sen rinnalla, että asuin esimerkiks puolisen vuotta Tallinnassa ja käväsin myös pari kuukautta Italiassa. Mulle on tosi helppo vaihtaa asuinpaikkaa, koska en koe olevani sidoksissa mihinkään paikkakuntaan. Sinne minne tie vie ja nyt se vei Hyvinkäälle erittäin kallisarvoisesta syystä. Välillä oon miettinyt, että mitä jos oisinkin jäänyt Vantaalle? Oon aika varma, että meijän suhde ei olis muuttunut näin vahvaksi niin nopeesti, jos oltais asuttu eri paikkakunnilla. Robertin työt on kuitenkin Hyvinkäällä, joten siks mun oli helppo ottaa se riski. Enkä kadu hetkeekään.

Näin vähän yli vuotta myöhemmin ollaan kihloissa, asutaan yhteisessä ihanassa kodissa ja kirsikkana kakun päällä meillä on meidän pikkuprinsessat, persialaiset siskokset Mölli & Timantti. Omastakin mielestäni ollaan edetty aika nopeesti, mutta koska se on tuntunut kokoajan hyvältä tahdilta, niin turha sitä on siinä vaiheessa alkaa jarruttelemaan. Nyt suunnitellaan jo kesähäitä parin vuoden päähän ja en voisi oikeestaan olla enää onnellisempi. Kaikki on niin hyvin.

Mä en oo koskaan ennen seurustellut vakavasti, vaikka vähän kaikenlaisia häntäheikkejä on tullut sinkkuvuosina tapailtua. Nykyään pystyn myöntämään, että oon ollut todella katkera sinkkutyttö, koska jouduin useesti pettymään ja se jos joku sattui sillon kriittisessä elämänvaiheessa tosi paljon. Aikaisemmissa lyhyissä "suhteissa" oli varmasti vikaa molemmissa osapuolissa, ei vaan sovittu yhteen. En kiellä etten muistais sitä kun kaverit unelmoi ekan vuosipäivän kunniaks kihloista ja se vanha Veera tyrmäs ajatuksen samantien. "Hyi! Ihan liian aikaisin!" kuultiin varmasti monesti mun suusta. Näin jälkeenpäin tuntuu tosi pahalta, et miten onkin voinut olla niin julma ja ahdasmielinen ja mikä nolointa, kateellinen kun mikäkin hullu. Rakastuminen on oikeesti muuttanut monia mun ajattelutapoja ja saanut musta muutenkin paljon tasapainosemman ihmisen. En tosin mikään täyshirviö koskaan oo ollutkaan, vähän vaan epätoivoinen ja epäitsevarma.

Every girl loves flowers.

Uusivuosi 2015

Laivalla Tallinnaan tammikuussa 2015

Himos kesäkuussa 2015

Rooma heinäkuussa 2015

Vuosipäivä Flamingossa elokuussa 2015

No words needed. <3101015

Sanotaan, että sen huomaa kun se kolahtaa. Aluksi musta tuntui, että Robert olis liian hyvää ollakseen totta. Myöhemmin sitä alko vaan huomaamaan, että mä olen tässä ja sä olet siinä. Poikaystävä, tuleva aviomies, tulevien lasten isä, mutta myös paras ystävä ja sielunkumppani. Meidän alku ei ehkä ollut kaikista ruusuisin tie, mutta kaiken sen myötä tunteet on vaan vahvistuneet. En ehkä muista meidän ensisuudelmaa, mutta silti rakastan, oon rakastanut ja tuun rakastamaan mun rakasta Robertia. Tähän siirappiin on hyvä päättää tarina meistä pähkinän kuoressa ja hieman sensuroituna. Rohkaistukaa muutkin bloggaat jakamaan tarinoitanne blogeissanne, musta olis ainakin kiva lukea, että miksi olette siinä. <3

Aurinkoista tiistaita kaikille!