sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Lovely weekend

Huomenna olis sit taas paluu arkeen, joka tuntuu aina niin vaikeelta tällasten ihanien viikonloppujen jälkeen. Onneks kuitenkaan ei oo enää montaa päivää mun syyslomaan ja sillon ajattelin totaalisesti nollata pään ja olla vaan! Itseasiassa jäljellä vain 7 työpäivää ja sit saa ottaa rennosti.

Tää viikonloppu oli aivan mahtava, vähän spesiaalimpaa tekemistä hyvässä seurassa. Lauantai aamuna lähettiin isolla porukalla viettämään yks yö Eden kylpylähotelliin Nokialle. Tällä kertaa menossa mukana oli koko meidän perhe, plus tietysti Miguel, Joonas & Juuso. Joskus aikoinaan meillä oli tapana käydä siellä kerran vuodessa, mut edellinen kerta olikin monta monta vuotta sitten. Muksuna siellä viihty tosi hyvin kun pääs laskemaan liukumäkiä ja uimaan isoissa altaissa. Sillon se paikka tuntu oikeelta vesipedon paratiisilta! Oli toki nyttenkin tosi mukavaa, mutta tuli vietettyä se aika vähän eri tavalla kun 5-6 vuotiaana. Meni hieman porealtaassa loikoiluksi. ;-)

Perjantaina tuli myös käytyä paikassa, jossa edellisen kerran kävin aikalailla tasan 7 vuotta sitten. Siis Linnanmäellä! Oli pakko käydä tsekkaamassa paljon puhuttujen valokarnevaalien meno ja oi kyllä, siellä oli tosi kaunista ja myös ihan älyttömästi porukkaa. Kahen tunnin saldona 4 laitetta, koska muu aika meni siihen jonotteluun. Mä en oo koskaan ollu mikään laitehirmu, mutta tällä kertaa ulkaltauduin käymään jopa Maailmanpyörässä! Melkonen suoritus korkeiden paikkojen kammoselta. Seuralla tais tosin olla suuri merkitys asiassa. :) Perjantaina tuli myös käytyä lasillisella Dondossa, sielläkin pitkästä aikaa.

Ihmiskeitto. Nyt kun tätä kuvaa kattoo, niin ei tee oikein mieli mennä tonne sekaan.



<3

Hupiranneke ja Dondon leima. Hyvä yhdistelmä (Y)

Huomenna sitten alkaa lähtölaskenta lomaan. Näillä mennään taas vähän eteenpäin. 

Kiitokset kaikille ihanasta viikonlopusta!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

A little party never killed nobody

Moikka taas pitkästä aikaa! Viime kuussa tuli sitten näköjään laiminlyötyä tätä blogia oikein kunnolla. Syyskuun saldona vaan pari postausta, huhhuh! :D Eiköhän tää tästä pikkuhiljaa taas lähde niin sanotusti uuteen nousuun. :)

Eilen oltiin tosiaan pitkästä aikaa Helsingin yössä meidän "louski" porukalla. Tällä kertaa menossa mukana oli Aura, Toni, Olli, Pyry & meitsi. Ollilla oli muutama päivä sitten synttärit ja päätettiin lähtee juhlistaa niitä Vaticaniin. Kukaan meistä ei ollu käyny siellä pitkään aikaan ja yllättäen törmättiin siellä myös Lauraan ja sen kavereihin. Vatican on mun mielestä ihan jees, mut eilen oli kyllä ihan superhauskaa. Tanssittiin oikeestaan koko ilta ja okei, kyllä sitä alkoholiakin tuli jonkun verran otettua. Heräsin tänään Auran soittoon vähän yli 12 enkä ees muista, et millon viimeks oon nukkunu niin pitkään. Ehkä joskus sillon 18 kesäsenä. Hahah!

Sniikisti junassa







Tällaseen ihanuuteen törmäsin. Laura <3

Tällanen ilta siis eilen ja tänään vielä vapaapäivä normaaliin tapaan ennen täyttä työviikkoo. Mun syyslomakin lähestyy pikkuhiljaa ja se on tällä hetkellä tosi kova motivaation lähde. Kaipaan sitä, et saa taas olla pari päivää aivot narikassa. Edellinen loma mulla oli tosiaan sillon kesäkuun alussa. Muuten tällä hetkellä mulla menee tosi hyvin, oon vaan niin onnellinen. :)





maanantai 22. syyskuuta 2014

Viime viikot kuvina

Aika vaan taas lentää niin ettei sitä ehi ees tajuumaan. Syyskuussakin jäänyt tää postailu vähän vähemmälle, mutta tässä kuitenkin muutamia kuvia viime viikoilta. Kivoja päiviä, opiskelua, töitä, ystäviä, ihanaa aikaa ja kaikkea. On tää eläminen kivaa. :)

Pääsykoe valmistelut hyvässä vauhdissa. Tänään loppuu yhteishaku, apuaa!

perus dinneri

#foodporn

Kesän ekat ja vikat. Oltiin vähän myöhässä liikenteessä.
Helsingin jäätelötehdas <3

Töihin -->



Mayassa syömässä Viivin kanssa

It's fresitime!

The story of my life. Krooninen kissakuume..








perjantai 5. syyskuuta 2014

Porvoossa

Yks viikko vierähti taas hurjaa vauhtia, miten ihmeessä aika vaan lentää koko ajan? Musta tuntuu kun eilen olis ollu maanantai, mut ei, tänäänhän on jo perjantai ja se olis aika alottaa viikonlopun vietto. Ei sen puoleen että mulla olis sen suurempia suunnitelmia treenaamisen ohella, mut anyway. Kivaa ottaa vaan rennosti ja deletoida esim. ne työasiat hetkeks pois mielestä.

Kulunut viikko oli itseasiassa melko normaali. Ehin moikkailemaan kavereita ja sit käymään myös salilla tosi aktiivisesti. Maanantaina oli vähän poikkeus päivä, sillä mentiin viettämään päivää Porvooseen meidän toimiston ja sitten Tallinnan puolen porukan kanssa. Ajeltiin ensin bussilla Porvoon Vanhaankaupunkiin kiertelemään ja sen jälkeen seilattiin lautalla Tykkilaiturilta Haikon kartanolle, jossa meillä oli sitten yks luento ja myöhemmin illallinen. Oli kieltämättä aika mukava ja pehmeä lasku uuteen viikkoon! Tässä muutama kuva reissusta.

























Nyt vasta tossa äsken mulle vasta iski se perinteinen perjantaifiilis. Sitä mulla onkin ollu jo vähän ikävä! Maanantaina mulla olis aika tehdä päätöksiä, jotka ei tuu välttämättä olemaan kovin helppoja. Sillon alkaa siis yhteishaku ja oon nyt vähän mietiskellyt, et mihin tarjolla olevista vaihtoehdoista ajattelin hakea. Viikonlopun aikana pitäis saada ajatukset järjestykseen ja katellaan, et mihin tulokseen sitä päädynkään. Se jääköön vielä ylläriks, enhän mä vielä itekkään oo satavarma. Ensimmäisenä kuitenkin suuntana perjantain perinteinen Body Combat, joka käynnistää mun viikonlopun ihan parhaalla tavalla!

Ihanaa ja rauhallista viikonloppua kaikille! 

perjantai 29. elokuuta 2014

Goodbye

Darling, ylimääräiset aivoni ja elämän viisauksia jakanut isosiskoni katoaa huomenna, matkaa kohti Turkkia ja vastaanottaa uudet kujeet ja haasteet. Kiitos eilisestä ja onnea matkaan, Johanna! It is never easy to say goodbye.

Once a dolphin, always a dolphin.

tiistai 26. elokuuta 2014

Rapakunnossa

Tänään kävin taas pitkästä aikaa BodyCombatissa töiden jälkeen ja kauhukseni huomasin, että miten heikkoon happeen oon päästäny itteni kesän aikana. Kesällä 2013 en tehny oikeestaan mitään töiden ja treenien lisäks, joten tottakai sillon oli myös kunto aikalailla parempi. Tosin jo ehkä vähän överi.

Tää kesä menikin sit vähän sluibaillessa, joten nyt on aika taas nostaa itteensä niskasta.Oon todellinen jumppapirkko ja rakastan aerobisia treenejä, mut jos tätä kroppaa haluu muokata, niin kyllä sitä rautaakin pitää nostaa. Eilisestä omatoimisesta painonnosto treenistä jäi niin hyvä fiilis, että eiköhän tää tästä taas ala rullailee. Veera is back in business!

Ninja

Kukas se siinä! HYI.

Iltapalaa 

Pakko vielä hehkuttaa ehkä miljoonannen kerran, et BodyCombat on ihan superi laji, joka saa mut aina niin hyvälle tuulelle. Oon yhtä hymyä vaan, ihanaa! Tätä tunnetta mulla olikin jo ikävä. :)

"I don't just dream about it, I make it come true."

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Thoughts

Terkut täältä aurinkoisesta Martsarista taas pitkästä aikaa! Tajusin just äsken, että enhän mä oo kohta tehny yhtään postausta kuukauteen. Aika heikko suoritus multa, kun yleensä kesäaikaan kirjottelen paljon aktiivisemmin. Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut vähän kaikenlaista, mut nyt taas näin päivystysviikon kunniaks oon buddhaillu oikein huolella ja miettiny vähän mun lähitulevaisuutta.

Jostain tyhjästä tossa heinäkuun lopussa mun päässä alko pyörii sellanen kysymys, et oonko mä oikeesti sellasella alalla, jonka hommissa haluun työskennellä eläkkeelle asti? Pohdin asiaa pari viikkoa ja tajusin, että vastaus on EI. Matkailualan hommissa ei oo mitään vikaa, mutta tajusin kuitenkin, et haluun tehdä tulevaisuudessa jotain jolla on oikeesti tarkoitus. Matkailu avartaa, tiedetään, mutta paljon mieluummin mä haluun käyttää aikani ihmisten auttamiseen kun turistien palvelemiseen.

Pari viime viikkoa oon käyttänyt syksyn yhteishaun tutkimiseen ja ylipäätään netin selailuun. Tiesin jo alkuun hoitoalan kiinnostavan, mut sieltä se sitten viimein löytyi, ratkaisu mun kysymykseen. Jos kaikki menee putkeen ja pääsen pääsykokeisiin, niin sen jälkeen Veera on irti. Aion tehdä kaiken sen eteen, että 25. marraskuuta 2014 mun postiluukusta tulis kirje opiskelijavalinnasta kätilöksi Metropoliaan. Tää on nyt se unelma, jonka olemassaolon vihdoin ymmärsin.

Pidätkö ihmisistä? Haluatko toimia heidän parhaakseen? Löytyykö sinulta rohkeutta vastata sekä äidin että syntyvän lapsen voinnista sekä toimia naisten tukena ja tasa-arvon edistäjänä?
- Kyllä.


Tänään kaivoin jo mun kaikki aikasemmat tutkintopaperit komerosta ulos. Laskeskelin vähän mun pisteitä pääsykokeisiin ja huomasin, että kannattaa tosiaan hakee mieluummin amispapruilla kun sekottaa niitä lukion CCCB papereita tähän ollenkaan. Kannatti kuitenkin suorittaa se kaksoistutkinto, sitä en kadu hetkeekään. Lukion puolelta sai esim. paljon kattavamman kielitaidon, kun noi amiksen kielikurssit ei ollu kovin haastavia.

Yks asia mua tässä kuitenkin vielä kaivelee, nimittäin tää mun asunto. Oon tykänny asua tässä, mutta jos mulle koulupaikka irtoaa, niin sillon olis sitten muutto edessä. Ehkä tää on ollu se suurin syy, minkä takia en hakenu jo aikasemmin takasin koulunpenkille. Nyt kuitenkin päätin, että ei yks 31 neliön koppi voi olla este mun unelmille. Asuntoja tulee ja menee. Mä oon kävelly tällä pallolla vasta 20 vuotta ja paljon mieluummin tartun hetkeen ja lähen opiskelemaan nyt, kun vasta sitten 10 vuoden päästä. Haluunko valmistuu 24 vuotiaana vai yli kolmekymppisenä? Niimpä.

Tottakai tuet ja muut raha-asiat pelottaa vähän, mut kyllä monet muutkin pärjää, niin miksen myös minä? Nyt on ainakin muutama kuukausi aikaa säästellä.






Mulla on tällä hetkellä ihan mahtava työpaikka, jossa tykkään olla. Mulla on kuitenkin määräaikanen soppari, joka alko viime vuoden syyskuussa ja jonka jälkeen sen piti loppua jo oikeestaan 3 kertaa. Nyt tilanne on se, että sitä on jatkettu loppiaiseen 2015 asti. Sen jälkeen mulla on kaikki auki ja vain maa ja taivas rajana. Mä tunnetusti en oo luovuttajatyyppiä ja jos jotain haluan, niin sen eteen jaksan myös nähdä sen vaivan. Innolla syyskuun 8. päivää odottaen, kun pääsee laittamaan paperit vetämään.

Rehellisesti sanottuna oon ollu vähän "hukassa" tän kesän aikana ja tuhlannut aikaa sellasiin asioihin, joka näin jälkikäteen vähän harmittaa. Nyt on mun aika taas keskittyä olennaiseen ja tehdä töitä tulevaisuuden puolesta. Kohta starttaa myös Ladylinen syksy ja tää tyttö on taas liekeissä. Tiedossa kovaa treeniä kohti toista tavoitetta. Challenge accepted!

08.04.1994

Follow your heart