140716

Blogi on nyt hetken tässä elänyt hiljaiseloa ja syyn tähän moni voi jo helposti arvatakkin. Vihdoin ja viimein meidän pieni rakas poju saapui tähän maailmaan torstai yönä 14.7.2016 kello 01:50 mitoin 3950g ja 51cm. Synnytys käynnistyksineen kesti huimat 26 tuntia ja oli ehdottomasti elämäni rankin kokemus tähän asti. Nyt alkaa pikkuhiljaa elämä voittaa ja aika tosiaankin kultaa ne muistot, koska enää ei meinaa nousta oksennus kurkkuun kun ajattelee koko synnytystä. Kaikki meni loppupeleissä ihan hyvin, vaikka mulla meinas mieli luovuttaa monesti, etenkin sit viime metreillä kun poika piti oikeesti saada ulos. Nyt me ollaan oltu kotona jo hetki ja tänään meillä alkoi virallisesti arki, kun Robert meni takasin töihin. Yöt me nukutaan yleensä noin 4h + 3h + 3h pätkissä ja en oo kertaakaan vielä kokenut olevani väsynyt. Tälläkin hetkellä pikkumies vetelee sikeitä tossa vieressä. On tää elämä vaan niin onnellista ja ihanaa. Mulla on niin ihanat miehet täällä ettei parempaa vois edes toivoa. Muutenkin raskauden aikainen uupumus hävinnyt kokonaan ja on niin ihanaa olla Äiti. <3

pikkumies vuorokauden ikäisenä <3

Nyt voi olla, että hetken aikaa postaukset tänne jää vähän vähemmälle, mutta heti kun päästään kunnolla tähän arkeen kiinni niin varmasti tuun kirjoittelemaan enemmänkin meidän kuulumisia. Nauttikaa nyt kaikki loppukesästä ja helteistä, niin mekin aiotaan tehdä! <3

RV 40

Tänään olis vielä 3 päivää laskettuun aikaan ja mä oon jo oikeestaan menettänyt toivoni, et tää pieni lähtis ihan ominpäin syntymään. Rehellisesti sanottuna alkaa puskee sellanen epäonnistumisen tunne päälle, kun mun kroppa ei oo vieläkään osannut käynnistää tätä synnytystä. Nyt ne mun edellisessä postauksessa mainitsemat hyvät yöunet on kadonnut kun tuhka tuuleen, eikä tästä jaksamisesta meinaa tulla yhtään mitään. Viime maanantaina mulla oli neuvola ja siellä sit yhtäkkiä purkautu kaikki nää kärsimättömät ja kamalat tuntemukset neuvolatädin niskaan, joka otti mut sit kyllä tosissaan ja kuunteli aidosti. Tuli oikeesti sellanen olo, et joku välittää eikä vaan hyssyttele, et ei sinne kohtuun oo kukaan vielä jäänyt ja kyllä se sieltä vielä tulee. Mitä jos ei tulekkaan? Mua suorastaan kauhistuttaa elää kaks viikkoa yliaikaa tän alakuloisuuden ja tunnemyrskyn keskellä, varsinkin kun ei oo mitään takeita siitä, että se synnytys siltikään käynnistyisi itsestään. Tää loppuaika ei oo oikeesti ollut mulle henkisesti helppoa, niin kun ei varmasti myöskään tolle mun toiselle puoliskolle. Hyvin se kuitenkin jaksaa tsemppaa ja tukea ja oon siitä todellakin kiitollinen.

Maanantaisen avautumissession jälkeen sain verenpainemittarin kotiin ja mulle tehtiin lähete äitipolille. Verenpaineet on nyt tän viikon ajan suurimmalta osin pysyneet kurissa, paria hassua alapaineen heittoa lukuunottamatta. Jotenkin tää jatkuva tilanteen kehittymisen seurailu saa mut stressaantumaan ihan älyttömästi. Tiedän ettei varmasti olis hyvä ollenkaan tässä tilanteessa, mut en vaan oo osannut löytää sitä "cool as cucumber" -olotilaa tän kaiken keskellä.

Väsy, mutta onneksi on Mölli olemassa. <3

Polin puolella oon joutunut/päässyt vierailemaan kahteen otteeseen tällä viikolla. Ekalla kerralla kävin kun mun housuihin lorahti reilusti jotain nestettä ja piti käydä varmistamassa ettei se vaan ollut lapsivettä. Jotain muuta se kuitenkin oli, mut siinä käyrillä maatessani pari kätilöä sanoi sen käyrän olevan "nuivaa", joten jouduin olemaan siellä vähän yli tunnin. Mehua juomalla saatiin sit vauvaan enempi liikettä ja pääsin kotiin. Seuraavana päivänä mulla oli ihan varattu aika kätilön ja lääkärin juttusille, jossa pääsin purkamaan lisää näitä mun tuntemuksia. Käyrillä maattiin taas tovi ja vauvan vointia tsekattiin ultran voimin. Painoarvioksi meidän poika sai 3843g ja yllättäen hänellä onkin hiuksia päässä. :) Lisäksi ronkkimalla yritettiin saada supistuksia tulemaan ja saa nyt nähdä, että oliko siitä mitään hyötyä. Maanantaina katsotaan tilannetta sitten neuvolassa uudestaan.

En edes haluu tietää, et millanen show sunnuntaina tulee olemaan jos tää vauva on edelleenkin mun sisällä. "Joko vauva antaa merkkejä syntymästään?" -kyselyiltä ei varmasti voi välttyä, mut pakko kyl myöntää, et ei ne ainakaan mun oloani yhtään paranna. Päinvastoin. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, joten katsotaan, että mitä nää seuraavat kolme päivää tuo tullessaan. Ihmettä odotellessa, eikai tässä nyt muukaan auta. Palaillaan taas paremmalla ajalla, me lähdetään nyt Robertin kans piristysreissulle Ikeaan. Adios!

9 days left

Nyt voin jo oikeesti sanoa, et eletään jänniä aikoja ja mennään viime metrejä eteenpäin tässä raskaudessa. Aikaisemmin täysiaikaisuuden saavuttaminen tuntui jo hurjalta, mut sepäs ei ollut mitään siihen nähden, et nyt olis enää vaivaiset 9 päivää laskettuun aikaan. Toki ymmärrän sen ettei laskettu aika oo koskaan kiveen hakattu fakta, vaan se on lähinnä arvio, joka saattaa heittää kahdellakin viikolla. Jotenkin mä nyt kuitenkin vaan toivon, että olis enää se reilu viikko jäljellä eikä edettäis ainakaan yliaikaiskontrolliin asti. Toivossa on hyvä elää ja voihan olla, että ensi viikon aikana musta tuleekin sitten jo äiti. Tällä hetkellä mua ei vielä pahemmin supistele ja muutenkin fyysinen puoli on aikalailla kunnossa, mut henkinen jaksaminen onkin sit ihan eri juttu. Edelleen mielialat ja tunteet heittelehtii ihan laidasta laitaan ja kärsimättömyys on ihan huipussaan. Nyt pitäis vaan jostain kaivaa energiaa tälle vikalle viikolle ja yrittää jaksaa, et olis sit vähän energiavarastoja säästössä myös sinne mahdolliselle yliajalle. Aika näyttää!

Muuten mulla menee ihan hyvin, Robert on nyt lomalla ja ollaan molemmat valmiina lähtemään synnärille tilanteen niin vaatiessa. Mitään kummoisia suunnitelmia ei olla tälle loma-ajalle suunniteltu, vaan ollaan lähinnä ainakin nyt tää eka viikko otettu rennosti ihan kotosalla. Yritän ite nukkua mahdollisimman paljon ja aika hyvin oon siinä onnistunutkin, vaikka uni tuleekin vasta reilusti yli puolen yön jälkeen. Usein heräilen aamulla kertaalleen veskiin, jonka jälkeen jatkan unia sitten melkein puoleen päivään. Tällasten hyvien yöunien ansiosta oon jaksanut myös lenkkeillä ja toivon, et siitä olis apua synnytyksen käynnistymiseen. Kovin mieliteko mulla on tällä hetkellä tuoreet hedelmät ja marjat ja ihan ykkösinä mansikat ja mango. Voisin vetää niitä ihan kilokaupalla päivittäin! Paljon parempi vaihtoehto kun karkki ja mättöruoka. Ehkä tästä syystä mulla oli paino nyt jopa vähän pudonnut edellisellä mittaus kerralla neuvolassa. Hyvä niin. :)

Rantapallo 38+6

Mulla olis tiistaina nyt vielä yks neuvola ennen laskettua aikaa ja toivottavasti se jäiskin sit viimeiseksi, ellei jo nyt tässä viikonlopun aikana alkais tapahtumaan. :D Mulla oli pikkusen verenpaineet koholla ja jonkun verran näköhäiriöt hyppii silmillä, joten nyt seurataan tilannetta ettei tässä ole kehittymässä mitään raskausmyrkytystä. Protskuja ei oo näytteissä näkynyt eikä mua turvotakkaan mitenkään älyttömästi, niin vielä ei kuulemma tarvii alkaa huolestumaan. Jotenkin sitä silti vaan huolestuu, kun kyseessä on kuitenkin oman jo nyt erittäin rakkaan pienokaisen hyvinvointi. Kyllä varmasti tulee herkästi otettua yhteyttä suoraan synnärille, jos tilanne niin vaatii. Pidetään kuitenkin peukut pystyssä, et kaikki menis hyvin loppuun asti ja poju syntyis ihan ajallaan.

Ei mulla nyt oikeestaan muuta tällä kertaa. Ajattelin pikaisesti ilmoittaa itestäni, et käy mahdollisimman monille ilmi etten oo vielä synnyttänyt. Oma pinna on välillä sen verta kireellä, ettei millään jaksais vastailla niihin jatkuviin kysymyksiin "Joko hän on täällä? Supisteleeko jo? Milloin vauva tulee?". Tähän en voi nyt oikein muuta sanoa, kun että tulee sitten kun on sen aika ja ilmoitan asiasta varmasti ihan julkisesti kun se tapahtuu.

Pahoittelut tästä, mut välillä meinaa palaa käpy. :'D

Ensi kertaan taas <3

RV 37

Nyt me ollaan virallisesti täysiaikaisia, koska tänään mulla on 37+1 raskausviikkoa kasassa! Toivotaan nyt, et tätä odotusta olis oikeesti enää vaan maksimissaan se kolme viikkoa jäljellä eikä mentäis paljoa ainakaan yliaikaisiksi. Toisaalta yliaikaisuus ei mua sinänsä haittais, mut jotenkin sitä vaan toivois, et tää kaikki odotus olis jo ohi. Nyt tässä viime viikon aikana oon ollut tosi väsynyt ja tunteet on ollu niin pinnassa, et itku on päässyt niin monta kertaa ja ihan ilman syytäkin vielä. Hermot mulla kestää edelleen semi hyvin, vaikka tosiaan välillä ne pikku asiatkin saa raivon partaalle. Onneks mä osaan kuitenkin näistä hormoneista huolimatta hillitä itteni, enkä oo kertaakaan räjähtänyt, vaikka olis ollut mikä tilanne tahansa käynnissä. Kyllä tää tästä vielä iloksi muuttuu aivan varmasti viimeistään sitkun on nyytti sylissä. <3

Viime perjantaina Robert oli pitkästä aikaa mun mukana neuvolassa, koska tehtiin sillon isyydentunnustus ja täytettiin yhteishuoltajuussopimus. Ensin tehtiin kaikki rutiinitarkastukset ja kuunneltiin pojun sydänäänet, jotka oli kaikki ihan mallillaan. Mun hemoglobiini oli esim noussut takasin 133, eli tää väsymys ei ainakaan siitä sitten johdu. Ennen isyydentunnustusta tajusin unohtaneeni mun henkkarit kotiin ja sen takia meiltä meinas jäädä koko homma tekemättä, mut onneks meidän neukkutädillä ei ollut seuraavaan tuntiin tulossa ketään toista asiakasta, niin saatiin lupa käydä ne kotoota hakemassa. Meinas tässäkin tilanteessa itku päästä, kun tajusin miten tyhmä taas olin kun jätin ne kotiin..

Nyt meidän paperit on kuitenkin laitettu maistraattiin ja käsittelyajan jälkeen ollaan sitten virallisesti molemmat tasavertaisia huoltajia meidän pikkuselle. Tää on meidän tilanteessa ihan täydellinen ratkaisu, koska kyllä mun mielestä Robertin kaltaisella isällä täytyy olla samat oikeudet kun mulla oltiin me tulevaisuudessa yhdessä tai erikseen. Kyllä mä uskon vahvasti, että meitä ei erota mikään, koska ollaan niin täydellisesti sopivia toisillemme. Naimisiin menoa me ollaan tosissaan jo suunniteltu, mut ei siitä vielä sen enempää, koska nyt vauva ja sen tuoma uusi arki on meille tällä hetkellä ajankohtaisempi asia. Niin ihanaa ajatella, että pian meistä tulee pieni perhe!

Saa nähdä lähettääkö maistraatti nää paperit heti takasin kun näkee ton allekirjoituksen. Hope not. :'D "ihan itse kirjoitin" - Robert 22v <3

Isyydentunnustuksen kunniaksi päätin antaa tuolle toiselle puoliskolle isyyspakkauksen, johon olin jo parin viikon ajan keräillyt kaikkea hyödyllistä tulevaa vauva-arkea ajatellen. Sain netistä paljon kivoja ideoita, joiden pohjalta aloin rakentaa Robertille sopivaa pakkausta. Pakkasin mukaan vauvanhoito kamppeiden lisäksi myös tulevalle isille kaikkea pientä kivaa ja pari korttiakin tuli väsättyä. Pakkaus oli selkeesti mieluinen, eli ei mennyt ihan pusikkoon tämä juttu. Mamma is happy!

Nalle Puh -tietenkin! ;-)

Ihan näin täysiaikaisuuden kunniaksi kävin eilen myös ostamassa vikat jutut tota mun sairaalakassia varten. Nyt meidän jääkapista löytyy kassillinen pikkupurtavaa ja juotavaa, et sen voi sitten tarvittaessa vaan napata sieltä mukaan. Ensisynnyttäjillä usein ei tosin synnytys käynnisty niin ryminällä etteikö kauppaan kerkeäis, mut lähinnä jos lähtö tulee aamuyöllä, niin ei oo kyllä nää meidän lähimmät kaupat sillon auki. Sitäpaitsi jos synnytys käynnistyy vesien menolla, niin en kyllä kehtais lähtee lorisemaan tonne alakerran Prismaan. Mä oon nyt valmiimpi kun koskaan, mut kyllä mä vielä jaksan meidän pientä odotella sen verran kun tarve vaatii. Tule kun olet valmis, Pikku-Leo! <3

Yritän aina välillä päivitellä tänne kuulumisia ja pitää teidät mahdollisimman hyvin ajantasalla tilanteesta. Ei enää kauaa, 2 viikkoa ja 6 päivää laskettuun aikaan. Palataan taas!

Jee me ommellaan!

Eilen kävin pistäytymässä mun porukoiden luona Louhelassa tarkoituksena ommella mamin kans muutama juttu meijän tulevalle vaaville. Olin jo aikasemmin pyytäny mamilta, et voisko se väsätä mulle sellasen vauvanpesän, koska ne on mun mielestä aivan ihania ja muutenkin tosi käytännöllisiä. Noita pesiä on kyl nettikaupat pullollaan, mut musta oli niin ihanaa, et meidän poju saa omansa itsetehtynä ja vielä tulevalta nonnaltaan. Mun suuhun toi nonna (italiaksi isoäiti) kuulostaa niin kivalta, et tuun varmasti ainakin ite käyttämään sitä meidän mamista näin alkuun. Saa nähdä, et millä nimellä poitsu alkaa sitten isovanhempiaan myöhemmin kutsumaan. ;-)

Mami oli tosiaan taiteillut sen pesän jo edellisenä päivänä, joten meillä jäi hyvin aikaa väsätä kaikki muu valmiiksi hieman kiireisestä aikataulusta huolimatta. Saatiin (tai siis mami sai :D) aikaan torkkupeiton ja tyynyn ja sit päällystettiin ton äippäpakkauksen makuupussi uudella kankaalla. Kankaat mä olin jo jokin aikaa sitten käynyt hakemassa Martin kangastukusta. Nyt tää vauva vois vaikka mun puolesta jo syntyä, kun on oikeesti kaikki valmista, huomista isyydentunnustusta lukuunottamatta. Tässä pari kuvaa eilisistä aikaansaannoksista.

Kyllä nyt kelpaa <3

Tänään mulla on ollut vaihteeksi taas tosi laiska ja väsynyt päivä. Voi tosin olla, et toi sateinen sää on osallisena tässä olotilassa, mut muutenkin tuntuu et olis kaikki mehut poissa. Heräsin ekan kerran kauheeseen painajaiseen klo 4 aamulla, jonka jälkeen pyörin kuuteen asti ja sit nukuin taas kymmeneen. Sängystä kuitenkin nousin vasta yhden jälkeen. Robert oli ihana ja toi mulle ruokatauollaan Hesen lämpimän kanasalaatin sänkyyn, et sain vähän syötyä jotain. Sen jälkeen sain taas vähän lisäenergiaa ja siivosin tän meidän huushollin lattiasta kattoon. Nyt taas veto poissa, mut ehkä ihan syystäkin.

Möllillekin olis varmaan maistunut...

Puhdasta tuli!

Kumpa pääsis jo...

Masukuva parin päivän takaa. Kyllä se pikkuhiljaa laskeutuu!

Nyt tää laiskamato siirtyy takasin tohon sohvalle eikä varmaan tee tänään enää yhtään mitään muuta. Toivottavasti huomenna olis taas virkeempi päivä.

Palataan! <3

Räpsyt

Eilen sain vihdoinkin mun silmiin uutta ilmettä niillä kauan odottamillani volyymiripsillä. Mä tykkään jotenkin laitattaa näitä aina kesäisin, se vaan jotenkin kuuluu mun kesälookiin ja nää tekee arjesta tosi helpon, kun ei tarvii pahemmin meikkailla. Ei sen puoleen et kyllä mä ilman meikkiä nyt voin elää ihan normaalisti, mut rehellisesti sanottuna kyllä se mieli kohenee kun on laitettuna eikä näytä aina vasta sängystä nousseelta.

Viime kesänä mulla oli klassiset pidennykset ja kävin laittamassa ne eri paikassa kun tällä kertaa. Eilen kävin tossa Hyvinkäänkadulla sijaitsevassa Studio Marilyssa, jota voisin jo tän kokemuksen perusteella kehua maasta taivaisiin. Edullinen hinta ja vielä parempi palvelu jätti tosi hyvä maun suuhun koko paikasta. Muutenkin nää volyymit on paljon paremman tuntuset kun klassiset. Nää tuntuu paljon kevyemmiltä ja näyttääkin paremmalta. Nyt nähtäväksi jää, et kuinka pitkä huoltoväli näille tulee. Liikkeessä sanottiin 5-6 viikkoa riippuen tietysti omasta käsittelystä. Onneks mä osaan olla näpräämättä silmiä kun on tälläset ihanuudet naamassa. Jospa sitä kerkeis sit vaikka synnyttää ennen seuraavaa huoltoa, ei meinaan ollut kovin helppoa maata selällään 1,5 tuntia. Pystyin kuitenkin vähän pyörittelee lantiota siinä hoitopöydällä, mikä helpotti ihan kivasti. :)

Oon nyt tässä parin päivän sisällä sijoittanut vähän muutakin itteeni, ostin nimittäin muutamia hiustenhoito juttuja ja sit Robertilta sain vielä muutaman VS bodymistin. Yleensä oon tosi tosi tosi huono käyttää rahaa mihinkään kauneudenhoito -tuotteisiin, mut näköjään tää raskaus teki kepposet taas. Hyvä laittaa aina kaikki raskauden piikkiin, mut tottahan se on, tää aika saa monetkin asiat muuttumaan.

thanks darling <3

hoitoainetta, maskia, kuivashampoota, puhdistuslappuja.

Tähän väliin voisin vielä mainita tosta meidän toisesta kissasta, nimittäin Möllistä. Möllillä on pitkästä aikaa taas kiima päällä ja että kun se osaakin olla niin suloinen! Se vaan hurisee ja hurisee ja on kauheen huomionkipeellä päällä. Ihanaa aina iltasin kattoo jalkapallon EM-kisoja kun tollanen karvapallero pyörii jaloissa ja nukkuu sylissä. Pitkään se jaksaa aina äännellä, mut välillä sit väsähtää totaalisesti. On se kissan elämä rankkaa. ;-)

purrrr

"Mä oon niin finito!"

Eilen tuli muuten katottua Italian avausmatsi näissä EM-kisoissa. Oon kyllä aika tiiviisti nyt muidenkin maiden matseja kattonut sivusilmällä, mut tää oli aivan pakko seurata ihan ajatuksella. Lopputulos 2-0 Italialle ei tullut yllätyksenä, vaikka mua vähän alkuun jännittikin, et mitä tästä nyt oikein tulee kun monta isoa nimeä jäänyt pois kokoonpanosta. Ei niiden isojen nimien pois jääminen kyllä aina huonoo tarkota, esimerkkinä tulee mieleen meinaa lätkän MM ja Patrik Laine. Ei huono uutukainen ollenkaan. Nää fudiksen kisat sattu kyllä ehkä parhaimpaan saumaan ikinä, koska nyt tää odottaminen menee loppuun ihan siivellä kun on lähes joka ilta jotain katottavaa. Kirsikkana kakun päällä perjantaina julkaistaan myös Orange is the new blackin neljäs kausi Netflixiin, mut siinä ei kyllä kauaa nokka tuhise kun se Robertin kans katotaan alusta loppuun. Viime kausi taidettiin kattoo kokonaan yhessä viikonlopussa. Hyvä me! :D

Nyt mä odottelen Emmiä mulle vieraaksi ja huomenna olis tarkotus mennä piipahtaa Louhelassa. Mami lupas lainata mulle ompelukonetta ja auttaa vähän parin jutun tekemisessä. Niistäkin jaan varmaan sitten kuvaa tänne kun valmiiksi saadaan. Nyt hauskaa tiistain jatkoa kaikille, se on moro!

Unikassa

Tänään olis enää tasan kuukausi laskettuun aikaan ja nyt mulle on näköjään iskenyt sellanen "laitampa itseni kuntoon" -olo päälle oikein kunnolla. Rehellisesti sanottuna ei oo ollut helppoo elää kaikkien näiden kropan muutosten seassa ja koska ei myöskään oo hirveesti enää kivoja vaatteita mitkä menis päälle, niin se sellanen itsensä nätiksi laittaminen on jäänyt pahasti varjoon näiden jo menneiden 8 kuukauden aikana. Välillä oon kyllä jaksanut panostaa, mutta esimerkiks mun hiukset oli ihan järkyttävässä kunnossa ennen eilistä, jonka aikana saatiin muutos tähänkin asiaan. Kävin siis pitkästä aikaa vierailulla Mimmin koululla laittamassa tätä pehkoa uuteen uskoon.

Niin kun joskus sillon viime vuoden puolella jo täällä mainitsin, niin mun entinen opiskelukaveri Mimmi on vaihtamassa alaa parturi-kampaajaksi ja opiskelee siis Unikassa Runeberginkadulla Helsingissä. Opiskelua sillä on jäljellä enää alle vuosi ja on ollut oikeesti tosi hienoa huomata, et miten nopeessa ajassa Mimmistäkin on kehittynyt kunnon ammattilainen! Edellisen kerran kävin Mimmillä laittamassa ne granny hairit, jotka ei sit tosin ollutkaan mun juttu vaikka hienot olivatkin. Tällä kertaa vedettiin mulle täyssetti hiusten värin putsaamisesta ja sävyttämisestä kulmien muotoiluun ja värjäykseen asti. Kaikkeen tähän saatiin kulumaan useempi tunti, mut oli tosi kiva kun on tuttu kampaaja, niin pystyy vaihtamaan kuulumisia siinä samalla. Aikaa mun tukan laittamiseen meni sellaset neljä tuntia, mut jokaikinen siihen kulunut minuutti ja euro oli todellakin sen arvoista. Oli niin ihanaa lähtee onnenkyyneleet silmissä pois sieltä, kun lopputulos näytti ja näyttää tietysti edelleen niin hyvältä. Nyt olis tarkoitus saada sit kans ylläpidettyä tää väri tällasena ja onneks sain siihen Mimmiltä kultaiset ohjeet. Kiitos Mimmuska!

Peikko

..ja tietysti kunnon eväät mukana :D

Before & After <3

Mitäs tykkäätte? Mun mielestä nää on aivan ihanat! Jonkun verran toi harmahtavuus kuluu tosin pesussa, mut ei se haittaa kun sitäkin saa sitten maskilla ite ylläpidettyä jos tahtoo. Maanantaina pääsen jatkamaan tätä "MAMMA KUNTOON" -challengia kun mulla on aika varattuna volyymiripsien laittoon. Nyt on hyvin aikaa sijoittaa vähän itseensä, kun kaikki tarvittava vauvalle on hankittuna ja enää vaan odotellaan synnytyksen käynnistymistä. Toivottavasti tavataan meidän rakas pieni pian. Näissä tunnelmissa on hyvä jatkaa taas vähän eteenpäin tätä odotusta. Ihanaa viikonloppua kaikille!

Mammalomalla

Viime lauantaina oli siis mun rakkaan pienen siskoni valmistujaisjuhlat. Pinjalle saatiin vihdoin kokinlakki päähän ja nyt se voi sitten jatkaa töitään kaikessa rauhassa vastavalmistuneena. Juhlat oli tosi kivat, niin kun aina meidän perheessä on tapana. Mummo oli väsännyt perinteisesti ihan törkeen hyvää täytekakkua ja loput tarjottavat olikin sit Pinjan käsialaa. On ne molemmat vaan niin taitavia tekemään noita leivonnaisia. Mäkin kyselin mummolta vähän vinkkiä täytekakkuun, kun haluaisin nyt tässä vielä ennen beben syntymää järkkää jonkun kahvittelu hetken jossain seurassa ja yrittää tehdä hyvän kakun. Ei taida kuitenkaan näiden naisten tasolle se kakku yltää. ;-) Nähtäväksi jää, että onnistuuko se ollenkaan. Suuriosa tän postauksen kuvista on sitten taas otettu Pietan kameralla / on Pietan ottamia, kuten jo varmasti laadusta voitte päätellä. Aivan ihania kuvia meidän poppoosta!

Viime viikonloppu meni vähän sumussa kun oli niin paljon kaikkea ohjelmaa, et meinas ihan puhti loppua kesken. Hauskaa oli, mutta en kyllä taas vähään aikaan ajatellut noin useessa eri mestassa juoksennella yhden viikonlopun aikana. Selkä nimittäin kiitti ja kuittas sunnuntai iltana ihan niin että melkein itku pääsi, harkkasupistuksista puhumattakaan. :D Onneks sitä ollaan nyt virallisesti jo äitiyslomalla eikä oo enää hoppu minnekään.

Nyt näin mammaloman alun kunniaksi sain vihdoinkin laitettua kaikki paikat siihen kuntoon, et meidän poitsu vois vaikka jo syntyä. Kylppäristä löytyy nyt jo hoitotaso + kaikki muu tarvittava ja vauvannurkka on myös täysin valmis. Mietinnässä mulla on tosin vielä jonkunlainen verho pinnasängyn päälle kissaesteeksi, mut saa nyt nähdä, et hankinko sellaista ollenkaan. Nyt ainakin toistaiseksi pidän tota ovea kiinni, ettei noi uudet ja pestyt lakanat oo heti ihan kissankarvoissa. :D

Lauantaina saatiin muuten myös otettua viralliset kuvat musta, Robertista ja masusta. Pieta sai ihan älyttömän hyvää jälkeä aikaseksi vaikka mua joissakin niissä kuvissa suorastaan ahdisti oma kroppa, kun toi mahan seutu alkaa olemaan jo ihan jäätävän suuri. Muutenkin tuntuu, et naama ja kädet on turvonneet ihan sikana tän raskauden myötä. Koitan nyt kuitenkin pitää pään kasassa ja jättää näistä kroppa asioista murehtimisen pitkän ajan päähän. Nyt ei oo hyvä hetki stressata kuin ei myöskään sitten kun vauva on täällä. Haluun antaa meidän pojalle mahdollisimman paljon itestäni, enkä tuhlata koko vauva aikaa vaan kropasta murehtimiseen. Helppoa se ei tuu olemaan, mut onneks mulla on toi ihana mies tossa tukena ja se jos joku jaksaa tsemppaa mua henkisesti koko ajan. <3

Huomatkaa kissankarvat...:D

<3

Nyt mä lähden kohti neuvolaa ja viimeistä lääkärikäyntiä ennen synnytystä. Jännäksi tää alkaa käymään, kun jäljellä on enää se reilu kuukausi laskettuun aikaan. Heippa vaan!

Kesäkuu ja rv 35

Äsken tossa herätessäni yhtäkkiä tajusin, et apua, tänäänhän starttaa kesäkuu ja laskettuaika alkaa oikeesti olee jo lähellä! Nyt mulla on viikkoja tasan 34+3, eli siis rv 35 hyvässä vauhdissa käynnissä. Fyysisesti mun olotila on aika hyvä, mihinkään ei satu ja näiden helteiden ansiosta ei turvotakkaan yhtään, koska tulee hikoiltua niin paljon ja nesteet liikkuu. Väsymys tietysti vähän painaa ja henkinen puoli alkaa olemaan kovalla koetuksella näin loppua kohden. Tuntuu siltä, kun mikään ei jaksais kiinnostaa ja haluais vaan käpertyä burritoks peiton alle ja olla siellä ainakin viikko. (Y)

Just eilen illalla taas viimeks puhuttiin tästä kaikesta Robertin kanssa ja mulle on niin korvaamattoman tärkeetä, et se on nyt tukena ja turvana ja jaksaa kuunnella mun vuodatuksia. Tän ja viime viikon aikana mulle on jäänyt joku ihmeen tunnebuumi päälle ja oikeesti multa meinaa tirahtaa itku ihan joka paikassa! Välillä jopa suututtaa sellaset pienet asiat, kuten esimerkiks jos Robert puree kynsiä niin se saa mut ihan raivon partaalle. Niinä hetkinä en ees tunnista itteeni ja oon tota raukkelia varotellutkin, et jos mä joku päivä räjähdän jostain niin en tarkota mitään pahaa. Onneks oon tähän asti saanut pidettyä itteni hyvin kasassa. Enemmän mua kuitenkin mietityttää toi itkupuoli, koska kaikki on tällä hetkellä paremmin kun koskaan, mut silti vaan itkettää? On nää raskaushormonit sitten niin ihmeellisiä! Heti sitten kun tää poitsu on täysaikainen, niin otan kaikki vippaskonstit kokeiluun vaikka sanotaankin ettei niistä mitään apua ole. Yliajalle meneminen nimittäin kauhistuttaa jo pelkkänä ajatuksenakin...

Aamupalaa. Tätä voisin syödä kymmenen kiloa päivässä, ei oikein muuta tee mieli...

Kesäkynnet <3

Jotta tästä postauksesta ei tulis niin negatiivisen oloinen niin pakko kyllä tähän väliin todeta, et oon mä oikeesti tosi kiitollinen ja onnellinen tästä kaikesta. Tässä loppumetreillä oon alkanut miettimään sitä, et miten stressaavaa ja pelottavaa aikaa esim ne ekat kolme kuukautta oli. Siihen nähden tää viimeinen kolmannes on kyllä yhtä juhlaa, kun oon jopa fyysisesti hyvässä kunnossa ja jaksan tehdä asioita. Ainoana se henkinen puoli on vaan vähän kovilla, mut ihan eri tavalla kun sillon alkuraskauden aikaan. Kovasti kaikki aina pelottelee tästä vikasta vaiheesta, et se on yhtä tuskaa kun mitään ei pysty eikä jaksa ja varsinkin kun kesävauvan saa, niin hellekelit on pebasta ja turvottaa kun jotain merileijonaa. Näin ei kuitenkaan mun kohdalla oo ollut ainakaan vielä ja jaksan uskoa ettei se nyt tän reilu viiden viikon aikana enää hirveesti muutukkaan. Lauantaina alkaa virallisesti äitiysloma ja sit mä en ota ressiä mistään. Oon vaan.

Meidän kissoista on muuten nyt tässä viimeisen kuukauden aikana kuoritunu kaks niin veikeen ihanaa olentoa että huhhuh. Varsinkin toi Mölli on ihan omaa luokkaansa kun se kalastelee koko ajan huomiota ja viihtyy pitkiäkin aikoja mun masun päällä. Ihan suoraan beben päälle en sitä päästä, mut kun kyljellään on niin kaveri saattaa olla siinä monia kymmeniä minuutteja putkeen ja jopa nukahtaa. Molemmat niistä on myös nätisti pysyneet erossa vauvan tavaroista ja siitä mä oon tosi tyytyväinen. Toivon koko sydämestäni, et nää ihanuudet tulis meijän poitsun kanssa sit toimeen. Luotan kyllä siihen, et kaikki menee ihan hyvin niiden kanssa. Näillä ihanuuksilla tuli nyt toukokuun lopussa ikää vuoden verran lisää, eli ovat nyt 2 vuotiaita karvapalleroita. <3

#tiredaf

#staycool

Nyt sitä pitäis kerää jostain henkisesti voimaa tähän viikonloppuun, joka tulee olemaan täynnä kaikenlaista tekemistä. Perjantaina mulla on aamu yhdestätoista eteenpäin viimeinen työvuoro, joka onkin näköjään kestoltaan 8 tuntia vaikka alunperin mulle lupailtiin neljää. Vähän hirvittää, et miten siitäkin selviää, mut jos ei muuta niin pyhällä hengellä pää kainalossa mennään. Työpäivän jälkeen olis vielä Lauran 25v synttärit Palopuron hostellilla. Toivottavasti saan pidettyä itteni hereillä vielä niiden juhlien ajan. Lauantaina mennäänkin sit jo juhlistamaan meidän Pinjaa, joka valmistuu kokiksi ravintolakoulu Perhosta. Itseasiasssa Pinja valmistui jo, mut juhlat pidetään nyt ns virallisena päivänä. Sunnuntaina vietetään sit taas brunssia/piknikiä Minnan, Annin ja Suvin kanssa ja tällä kertaa otetaan myös miehet mukaan. Maltan tuskin odottaa!

Nyt voisinkin siirtyä tonne kylppärin puolelle ja hyökätä pyykkien kimppuun. Tarkotuksena olis pestä ton vauvannurkan kaikki tekstiilit vielä ennen kun laitan sen vauvalle valmiiksi.

Ihanaa aurinkoista päivää teille kaikille!

Babyshower

Eilen mut päästiin yllättämään oikein kunnolla, kun menin käymään mun porukoiden luona Louhelassa. Aikasemmin viikolla Mami oli laittanut mulle viestiä, et mun kummitäti Niina on tulossa kylään ja sen takia pyys mua sinne lounaalle kello 13:00 alkaen. Lauantai aamu alko mun osalta melkosena hormonimonsterina, kun itku pääsi melkein joka asiasta ja ahdisti kun mitkään vaatteet ei meinannu tuntuu hyviltä päällä. Sanoin ensin Robertille, et mä en kyllä oo lähdössä minnekään, mut sit se lupautu viemään mut autolla ja päätin kuitenkin lähteä.

Paikan päällä Mami avas mulle oven ja ihmettelin heti, et missä Niina kun se ei ollut mua ovella heti vastassa. Siinä samassa Mami sano, että ei täällä mitään kummitätiä ole ja niiden kylppäristä tuli ulos iso kasa mulle rakkaita ihmisiä. Ne oli siis järjestänyt mulle yllärinä Babyshowerit! Mä jo luulin ettei kukaan mua jaksa sellasilla muistaa, mut yllättäen Emmi olikin saanut tän idean ja kasannut sopivasti porukkaa mukaan juoneen. Harmi ettei osa päässyt paikalle, mut olin kuitenkin niin kiitollinen siitä, et miten moni pääsi. Olin niin yllättynyt, et jopa Sini oli matkustanut näihin kekkereihin Joensuusta asti vaikka se mulle alunperin sanoi, et se tulee vasta touko-kesäkuun vaihteessa käymään. On nää ihmiset niin korvaamattoman tärkeitä ja ihania! Suurin kiitos kuuluu Emmille kemujen järjestämisestä, mutta myös Suville, Annille, Pietalle, Viiville, Pinjalle, Mamille, Sinille ja Auralle, jotka kaikki oli päässyt paikalle. Lisäksi tietysti niille, jotka oli juonessa mukana, mutta valitettavasti en tiedä, että ketä kaikkia oli kutsuttujen listalla.

Näistä jäi kyllä niin ihana ja kultainen muisto, et meinaa vieläkin tulla tippa linssiin. Pieta sai otettua tosi ihania kuvia ja tässä olis niistä muutamia. Tässä postauksessa huomaa kyllä eron, et mitkä kuvat on napattu mun puhelimella ja mitkä Pietan kameralla. ;-)

Sain ihan älyttömästi ihania lahjoja, jotka tulee varmasti kaikki käyttöön meidän pikkuselle. Tossa vikassa kuvassa näkyy esimerkiks Viivin itse tekemät tossut, jotka on niin sievät ja täydelliset. Veikkaan että syksyn/talven aikana ne on sopivat meijän poitsulle, joten varmasti tulevat olemaan kovassa käytössä. Nappasin illalla kotona vielä kuvan kaikista niistä ihanista lahjoista. Pahoittelut kuvan huonosta laadusta verrattuna ylempiin. :D

Tän viikonlopun suunnitelmat vähän siis muuttui ja en jäänytkään mun vanhempien sohvalle yöksi. Mulle iski taas jäätävä jomotus selkään, joten halusin päästä omaan sänkyyn ja kauratyynyyn käsiksi. Oli niin ihanaa kyllä viettää loppuilta omassa rauhassa Kanada-USA matsia katsellen kun Robertkin oli tosiaan pussikaljalla kavereidensa kanssa. Rauhallinen koti ilta kruunasi tän täydellisen päivän. <3

Kiitokset vielä kaikille mukana ollelleille! <3