torstai 16. kesäkuuta 2016

Jee me ommellaan!

Eilen kävin pistäytymässä mun porukoiden luona Louhelassa tarkoituksena ommella mamin kans muutama juttu meijän tulevalle vaaville. Olin jo aikasemmin pyytäny mamilta, et voisko se väsätä mulle sellasen vauvanpesän, koska ne on mun mielestä aivan ihania ja muutenkin tosi käytännöllisiä. Noita pesiä on kyl nettikaupat pullollaan, mut musta oli niin ihanaa, et meidän poju saa omansa itsetehtynä ja vielä tulevalta nonnaltaan. Mun suuhun toi nonna (italiaksi isoäiti) kuulostaa niin kivalta, et tuun varmasti ainakin ite käyttämään sitä meidän mamista näin alkuun. Saa nähdä, et millä nimellä poitsu alkaa sitten isovanhempiaan myöhemmin kutsumaan. ;-)

Mami oli tosiaan taiteillut sen pesän jo edellisenä päivänä, joten meillä jäi hyvin aikaa väsätä kaikki muu valmiiksi hieman kiireisestä aikataulusta huolimatta. Saatiin (tai siis mami sai :D) aikaan torkkupeiton ja tyynyn ja sit päällystettiin ton äippäpakkauksen makuupussi uudella kankaalla. Kankaat mä olin jo jokin aikaa sitten käynyt hakemassa Martin kangastukusta. Nyt tää vauva vois vaikka mun puolesta jo syntyä, kun on oikeesti kaikki valmista, huomista isyydentunnustusta lukuunottamatta. Tässä pari kuvaa eilisistä aikaansaannoksista.


Kyllä nyt kelpaa <3

Tänään mulla on ollut vaihteeksi taas tosi laiska ja väsynyt päivä. Voi tosin olla, et toi sateinen sää on osallisena tässä olotilassa, mut muutenkin tuntuu et olis kaikki mehut poissa. Heräsin ekan kerran kauheeseen painajaiseen klo 4 aamulla, jonka jälkeen pyörin kuuteen asti ja sit nukuin taas kymmeneen. Sängystä kuitenkin nousin vasta yhden jälkeen. Robert oli ihana ja toi mulle ruokatauollaan Hesen lämpimän kanasalaatin sänkyyn, et sain vähän syötyä jotain. Sen jälkeen sain taas vähän lisäenergiaa ja siivosin tän meidän huushollin lattiasta kattoon. Nyt taas veto poissa, mut ehkä ihan syystäkin.

Möllillekin olis varmaan maistunut...
Puhdasta tuli!
Kumpa pääsis jo...

Masukuva parin päivän takaa. Kyllä se pikkuhiljaa laskeutuu!

Nyt tää laiskamato siirtyy takasin tohon sohvalle eikä varmaan tee tänään enää yhtään mitään muuta. Toivottavasti huomenna olis taas virkeempi päivä.

Palataan! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti