Käytiin lauantai aamuna Auran kans Ladylinen SuperSaturdayssa, koska en halunnu missata BodyCombatin uuden ohjelman lanseerausta. Olin tosin päässy vetää sen jo ennakkoon perjantai-iltana, mutta se anto vaan lisäpotkuu lauantain treenille. Uudet kuviot alkaa jo nyt olla aika hyvin lihasmuistissa. Nää on näitä tanssijan etuja. Hahaha. :D
Tytöt tuli mun luo joskus seittemän aikoihin ja hengailtiin muutama tunti kaikessa rauhassa täällä. Kymmenen aikaan lähettiin pitkästä aikaa Baarikärpäseen, joka oli valitettavasti taas melkonen pettymys. En osaa sanoo et miks näin, jotenkin ei vaan TAAS napannut se paikka. Edellisen kerran olin siellä syyskuun alussa heti kun tulin Tallinnasta ja sillon kans tuli lähettyy himaan jo ennen yötaksaa. Ei siis tarvii vähään aikaan taas tuossa puljussa pistäytyä.
Kiitos kaikille mukana olleille ja erityiskiitokset vielä Mimmille, Millalle, Sonjalle ja Auralle kun jaksoitte lähtee käymään BK:ssa, vaikka ei siellä sit kauaa viihdyttykkään. Oli ihan huippua!
Nyt jos sitä jaksais vielä 3 täyspitkää ja yhen puolikkaan työpäivän, sen jälkeen olis tarkotus alkaa joulun viettoon. Tänäkin jouluna ollaan isolla poppoolla Louhella porukoiden luona. Maltan tuskin oottaa, tässähän alkaa nousta joulufiilis. Ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti