Kohta kaks päivää päivystystä jo takana ja pakko myöntää, et nyt tää ei tunnu yhtään niin stressaavalta ja ikävältä kun sillon huhtikuussa. Huomasin just, et oon pikkuhiljaa pääsemässä mun saliriippuvuudesta eroon. En oo pystyny sitä ees itelleni myöntää, mut nyt kun oon oikeesti pitäny vähän enemmän välipäiviä ja nähny esimerkiks mun kavereita, niin mun fiilikset on paljon positiivisemmat. Tottakai harmittaa kun joutuu olee viikon putkeen poissa esim. cyclingistä, mut myönnän kuitenkin, et tossa alkukeväästä alettiin olla taas överin puolella. Tällä kertaa tosin kroppa kesti kun sain pt:ltä kunnolliset ohjeet, mut kyl se sosiaalinen elämä kärsii jos käyttää kuudesta päivästä viikossa 12 tuntia per päivä töihin ja saliin. Ei siinä paljoo muulle aikaa jää kun kellon ympäri on menossa...nyt kuitenkin vähän eri tilanne, varsinkin kun tää päivystysviikko on erittäin rajoittava tekijä.
Muutamat puhelut tässä on tullu, mut ainakin toistaseks suuremmilta ongelmilta on selvitty. Oikeestaan aika kiva, et välillä joku soittaa, koska muuten tulee niin turhautunu olo. Aura kävikin mua tossa jo eilen moikkaamassa ja sain pikasen briefin Lumian käyttöön. Pari kertaa oon jo onnistunu mokaa ton luurin kans, mut pikkuhiljaa se alkaa tulla tutuks. Oon vaan niin apple ihminen.
Koska nyt on ollu aika hiljasta, niin oon ehtiny siivoo mun asunnon lattiasta kattoon. Seuraava haaste vois olla toi mun komero, joka on aika pommin jäljiltä tällä hetkellä. Tänään pidin huolta mun pojista oikein kunnolla, nekin kaverit on varmaan ihan ihmeissään kun oon kotona koko ajan. On ne aika sulosia!
 |
| Sergey |
 |
| Simo |
 |
| Tiistain duunilook |
Jaa huomenna jatketaan taas...
buona notte!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti