sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Suomireissu

Eka kolmipäiväinen Suomivisiitti on nyt takana päin ja siitä jäi pintaan niin kivat fiilikset, et paluu Tallinnaan harmittaa omalla tavallaan. Tää paluu tuntuu kyl myös mukavalta, joten kokonaisfiilis on aika ristiriitanen ja sekava. Kyl tähän tottuu, siitä osaan olla melko varma. Oikeestaan on ihan hauskaa seilailla kahen maan välillä aina sillon tällön. Ei kerkee kyllästyy kumpaankaan.

Tän reissun virallinen syy oli siis se, et perjantaina sain vihdoin laittaa valkolakin päähän palkintona kolmen vuoden uurastuksesta. Viralliset juhlat vietettiin meillä kotona ja paikalle oli tullu kivasti vieraita, vaikka tosin osa ei omien kiireidensä takii päässykkään paikalle. Tykkäsin paljon mun juhlista ja oli ihana nähä kaikkii kavereita pitkästä aikaa. Loppuillasta lähettiin vielä pikkuporukalla jatkoille Dondoon. En ollu käyny sielläkään pitkään aikaan, joten oli ihan kiva käydä pistäytymässä. Mukana menossa oli mun isosiskot Pieta ja Viivi ja tottakai myös Juuso ja Joonas. Paikanpäältä löydettiin meijän just äsken täysikäsyyden saavuttanut naapuri Sonja ja sit Julia, jonka voi laskee perhetuttuihin. Hauskaa oli ja nää spontaanit dondoilut on aina parhaita, alun perin mun ei ollu tarkotus lähtee perjantaina minnekkään, mut miten sit kävikään. Ooops.


Helmi chicks

Pari ilosta valmistunutta!





Mummo

Nadia, Annika ja Amanda

Ukki 

Nadine ja Henna





Osataan Niinan kanssa edustaa !!

Pakollinen perhepotretti
After party @ DND

Joonas, Juuso ja Pieta

Lauantaina oli sit mun vuoro lähtee kiertää kavereiden ylppäreitä ja mua harmitti, etten kerenny käymään kaikissa juhlissa. Sain yhteensä 7 kutsuu ja kaikki järjestettiin samaan kellon aikaan, joten aika ei oikein antanu periks. Ekaks mentiin Auran ja Katjan kans tsekkaa Sinin juhlat Ylästöön, jonka jälkeen kävin moikkaa Fitii hesellä ja kierros päätty sit Caron ylppäreihin, jonne menin Hennan kans yhtämatkaa.

Lauantaina oltiin tytsyjen kans sovittu, et mennään jatkoille Vanhan lakkiaisbileisiin. Ensin kelasin mennä suoraan juhlakierrokselta stadiin, mut sit Caro ylipuhu mut hakemaan mun lakin mukaan, koska olin jättäny sen kotiin. Se lakki kuuluu näiden kemujen teemaan, joten en oikeesti vieläkään ymmärrä, et miks ylipäätään jätin sen pois matkasta. Asia oli kuitenkin korjattavissa, joten koukkasin Louhelan kautta ja sit hypättiin Hennan ja Leylan kans junaan kohti keskustaa.

Mentiin Vanhalle jo heti sillon kun se aukes, ei siis jouduttu jonottelee ja saatiin meille pöytä terassilta, johon paisto ihanasti aurinko viel siinä vaiheessa iltaa. Alkuun hengattiin Millan, Mimmin, Leylan, Suvin, Hennan ja Helin kans, mut vähä myöhemmin Millan poikaystävä Jere liitty meijän seuraan. Loppuillasta se menikin siihen, et tuttuja löyty joka nurkasta, joten meitä oli siis tosi iso porukka saman katon alla.

Mä tykkään Vanhasta ihan älyttömästi, siin on jotain joka viehättää. Toivotaan nyt et kesällä mul on mahiksii tulla käymään välillä viikonloppusin Suomessa, et vois piipahtaa joku kerta vaikka Summer Heatissa. Se on niin jees tapahtuma kesäsin.


My ladies @ Vanha

Ville vallaton sopi täydellisesti Suvin väriteemaan ;)

honeys



cool



Kesän summer heateja odotellessa vähän jekkubatteryy ja lakushottii !!

4 in the morning....

Tää viikonloppu oli kyl ihan super, joten pystyin hyvillä mielin lähtee takas Tallinnaan. Jokasena päivänä tuli tehtyy jotain kivaa ja se on se juttu, jota oon kaivannu myös tällä puolella lahtea. Pakko kuitenkin myöntää, et nyt kun oon asunu jo 9 viikkoo pois kotoota, niin ajatus siitä, et menisin takas porukoiden nurkkiin elokuun jälkeen ei tunnu kovin miellyttävältä. Haluaisin vaan löytää itelleni oman kämpän ja asettuu jonnekin. En oo ees varma siitä, et haluunko jäädä Suomeenkaan. Onneks mul on tässä aikaa miettii, et mitä mä tulevaisuudeltani haluun. Kaikki ajallaan, meillä on ihana koti Suomessa ja todellakin viihdyn siellä, mut silti oma kämppä on aina oma kämppä ja olis kiva asettuu itekseen jonnekin. Ensin nyt olis tarkotus suorittaa tää kesä Tallinnassa kunnialla loppuun.


Iso kiitos kaikille mun rakkaille kavereille, jotka teki täst viikonlopusta ihan mahtavan. Nähään taas ja toivottavasti pian, joko täällä tai siellä Suomessa. Ciao amici!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti