Happy

Nyt sitä ollaan oltu vajaat 3 viikkoo Suomessa ja täysi-ikäisenä. Tänä aikana, etenkin viikonloppusin, baarit on vieny mun ajasta vähän turhankin paljon. Viime viikonloppuna käytiin tutustumassa Hennan kans Helsingin yöelämään ja nyt seuraavana lauantaina ois suuntana baarikärpänen, ja mun parhaan kaverin Emmin 19v synttärit. Ei ainakaan vielä tää 18 vuotiaana olemisen alkuhuuma oo laskenut, eikä varmaan laske vielä vähään aikaan, varsinkaan nyt kun monet kaverit alkaa just täyttelemään vuosia.

Yleisesti mun fiilikset on loistavat, vaikka pieni ikävä Firenzeen painaa jatkuvasti tuolla jossain syvällä sydämessä. Oon kuitenkin kotiutunut taas tänne pohjolaan varsin hyvin, sain jopa hommattua itelleni kortin kuntosalille ja myös duunipaikan. Oon tosi onnellinen!

Viime lauantain margaritat Chicosissa...

Pikaisten kuulumisten kertomisen jälkeen voisin viimein esitellä mun uuden kaverin, joka ei tuu jättämään mua koskaan. Puhun siis mun tatuoinnista, joka elelee mun yläselässä aina mun viimeseen hengenvetoon asti. Sen ottamisella on oma tarinansa ja onhan se osuvin lausahdus maailmassa, ainakin mun mielestä. Sen erikoisuutta lisää se, että se on italiaa, joka on hyvin lähellä mun sydäntä. Oon ehdottomasti sitä mieltä, että ihmisten ei kannattais murehtii pienistä asioista, koska ikinä ei voi tietää, että mitä huomenna tapahtuu. Jos ihminen hukkaa elämästään suurimman osan stressaamiseen/murehtimisiin/etukäteen asioiden pelkäämiseen, niin siinä tapauksessa osa elämän ikimuistosista kokemuksista saattaa jäädä kokematta. Joten carpe diem ja päivä kerrallaan, positiivisen ja uudelle avoimen asenteen voimalla!