Ciao!

Aika kuluu nopeasti ja nyt luulen, et alkais pikkuhiljaa olla mun aika siirtyy takas mun rakkaan oman blogin puolelle. Elàmà tààllà Firenzessà on sujunu ihan mahtavasti ja nyt keskiviikkona olis paluu Suomeen. Nàà vajaat 2 kuukautta on ollu ikimuistoset ja en vaihtais nàistà pàivààkààn, mut silti tuntuu kivalta palata takasin kotiin. Tàà aika on nàyttàny mulle, et kuinka tàrkeità mun perhe ja kaverit mulle oikeesti on. Nyt tiistaina olis edessà viimeset arviointikeskustelut tyòharjottelupaikalla, jonka jàlkeen on aika pààttàà tàà kaikki suuresti ja ikimuistosesti.

Kokonaisuudessaan tàà reissu on ollut kokemisen arvoinen ja ennen kaikkea opettavainen. Kielitaidon kehittymisen ohella oon lòytàny myòs uusia piirteità ittestàni. Ensinnàkin jo heti tànne tultuani làhin uhmaamaan mun suurinta pelkoa, pelkoa korkeita paikkoja kohtaan. Kiipesin Campanile di Giottoon, joka on yks tosi korkea torni Firenzen keskustassa. Tàn jàlkeen myòhemmin kiipesin myòs Brunelleschin kupoliin, joka on myòs tosi korkee. Nàà kaks tilannetta oli pelottavia. Alussa tuskanen hiki valu pitkin mun selkàà, mutta loppujen lopuks oli niin hyvà fiilis, et oisin voinu hypàtà vaik benjin. Minnehàn sità kiipeis seuraavaksi?

Toiseksi oon pààssyt eroon vieraiden kielten puhumisen jànnittàmisestà. Ennen pelkàsin jatkuvasti virheità kieliopissa ja ààntàmisessà ja niin edelleen, mut nyt asiat on muuttunut. Turhaa pelàtà noin vàhàpàtòsià asioita, koska aina kuitenkin tulee jotenkin ymmàrretyksi ja eikòhàn me kaikki mokata joskus. Se on ihan inhimillistà.
Oon myòs oppinut, et ei kannata turhaan stressata mistààn. Asialla kun asialla on tapana aina jàrjestyà just niin kun on tarkotettu. Jos lopputulos ei miellytà, niin seuraavalla kerralla paremmin uudestaan.

Nàin pitkà aika pois Suomesta on myòs auttanu mua suhtautumaan itteeni eritavalla. Suomessa painitaan paljon itsetunto-ongelmia vastaan ja kauneusihannetta edustaa sellanen langanlaiha mallityttò, jonka kanssa monet haluais samaistua. Tààllà Italiassa kauneusihanne on laaja kàsite. Ulkonàòlllà ei oo vàlià, oli sitten laiha, keskikokonen tai roteva. Kaikkia pidetààn yksilòinà ja jos on onnellinen ja tyytyvàinen itseensà, se nàkyy kauneutena sisàltà ulospàin. Suomessa ollaan paljon kriittisempià ja kiinnitetààn liikaa huomiota ulkonàkòòn ja tàà on asia, mità en oo ikàvòinyt hetkeekààn. Hyvàksykàà itsenne sellasina kun ootte, niin màkin aion tàstà eteenpàin tehdà. Suosittelen làmpimàsti.

Lisàà juttua mun harjotteluajasta lòydàtte mun harjottelublogista, jonka osotteen julkasin tààllà jo ennen làhtòà. Facebookista lòytyy myòs kuvia ja voi olla, ettà tànnekin lisàilen niità myòhemmin. Nyt tàà tyttò (joka muuten just saavutti tàysi-ikàisyyden!) menee nukkumaan. Buona notte a tutti, ci sentiamo più tardi!

Baci,
Veera :)