Näin vappuloman alkamisen kunniaks selailin vähän nettiä ja mun silmään osui tollanen lause. Aina välillä löydän jotain "mietelauseita", joista saan ajatuksen, et mistä kirjottaa mun blogiin seuraavaksi. Tää lause on mun mielestä tosi hyvä ja täyttä totta.
Itse olin ala-asteella, kun löysin oman kiinnostukseni tanssimista kohtaan. Alotin heti ensimmäiseksi hip hopista sellasessa pienessä harrasteryhmässä, jossa sit viihdyin sen pari vuotta. Tän jälkeen vaihdoin toiseen vastaavanlaiseen, jonka jälkeen myöhemmin pääsin mukaan saman seuran kisajoukkueeseen. Kisoihin kerkesin osallistua kolmesti, jonka jälkeen tajusin, että kisaaminen ei taidakkaan olla mun juttu. Se toi mukanaan paljon stressiä ja paineita, jotka rupes näkymään musta jo päällepäin. Pakko kuitenkin myöntää, että välillä mulla on tosi ikävä sitä joukkuetta, jonka kanssa kisattiin yhdessä edelliset kaks vuotta. Onneks kuitenkin ystävät sieltä säilyy aina ja itse tanssiminen ei oo mun osalta tähän loppunut.
 |
| Kisat 2009 |
 |
 |
| 2010 |
 |
| Kisat 2011 |
Näiden 7 vuoden aikana oon huomannut, että mulle tanssimisessa tärkeintä ei oo juosta mitalien perässä ympäri Suomea. Kisapaineen alla unohdin monesti tanssimisen ihanat ja hauskat puolet ja muutenkin elämä oli täysin omistettu sille. En nähnyt enää mun kavereita, olin tosi kriittinen itteäni kohtaan, koulutehtävät kasaantu päälle ja olo oli ajoittain melko epätoivonen. Kisaaminen varmasti sopii ihmisille, jotka pystyy omistautumaan sille täysillä ja ylipäätään sellasille, jotka kestää treenausprosessin alusta loppuun niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla. Itse en kuulunut näihin ja etenkin positiivisen mielialan säilyttäminen oli mulle tosi vaikeeta.
Viime syksyn aikana lähdin kokeilemaan lattaritansseja ja esimerkiks dancehall reggaeta ja reggaetonia. Löysin niistä uuden intohimon ja aito hymy palasi mun kasvoille, joka oli ihanaa huomata. Tanssimisen ihana fiilis oli palannut ja tullut jäädäkseen. Tänä keväänä mun työharjoittelu sotki vähän kuvioita, enkä kerennyt tanssia kovin paljoa. Kesän jälkeen kuitenkin luvassa taas jotain uutta ja jännää. Saa nähdä, että mitä kivaa tällä kertaa lähden kokeilemaan!
Vielä tohon tän postauksen ensimmäiseen lauseeseen palaten oon ehdottomasti sitä mieltä, että tanssiminen on oikeesti yks ihanimmista asioista tässä maailmassa ja koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä kokeilemaan. Kaivakaa jokainen sisäinen tanssijasielunne ulos ja antakaa musiikin viedä, se on kivempaa kun arvaattekaan. Fiilistelkää ja tanssikaa biitin tahdissa, jokaisella on oma tapansa liikkua ja harjoittelemalla oppii aina lisää. Sadat mitalit ei merkitse, vaan se, että nauttii aidosti siitä mitä on tekemässä ja tanssii sydämellä samalla pitäen hauskaa. Tanssiminen on kaikkien oikeus! Aloittakaa ihmeessä!
