140716

Blogi on nyt hetken tässä elänyt hiljaiseloa ja syyn tähän moni voi jo helposti arvatakkin. Vihdoin ja viimein meidän pieni rakas poju saapui tähän maailmaan torstai yönä 14.7.2016 kello 01:50 mitoin 3950g ja 51cm. Synnytys käynnistyksineen kesti huimat 26 tuntia ja oli ehdottomasti elämäni rankin kokemus tähän asti. Nyt alkaa pikkuhiljaa elämä voittaa ja aika tosiaankin kultaa ne muistot, koska enää ei meinaa nousta oksennus kurkkuun kun ajattelee koko synnytystä. Kaikki meni loppupeleissä ihan hyvin, vaikka mulla meinas mieli luovuttaa monesti, etenkin sit viime metreillä kun poika piti oikeesti saada ulos. Nyt me ollaan oltu kotona jo hetki ja tänään meillä alkoi virallisesti arki, kun Robert meni takasin töihin. Yöt me nukutaan yleensä noin 4h + 3h + 3h pätkissä ja en oo kertaakaan vielä kokenut olevani väsynyt. Tälläkin hetkellä pikkumies vetelee sikeitä tossa vieressä. On tää elämä vaan niin onnellista ja ihanaa. Mulla on niin ihanat miehet täällä ettei parempaa vois edes toivoa. Muutenkin raskauden aikainen uupumus hävinnyt kokonaan ja on niin ihanaa olla Äiti. <3

pikkumies vuorokauden ikäisenä <3

Nyt voi olla, että hetken aikaa postaukset tänne jää vähän vähemmälle, mutta heti kun päästään kunnolla tähän arkeen kiinni niin varmasti tuun kirjoittelemaan enemmänkin meidän kuulumisia. Nauttikaa nyt kaikki loppukesästä ja helteistä, niin mekin aiotaan tehdä! <3

RV 40

Tänään olis vielä 3 päivää laskettuun aikaan ja mä oon jo oikeestaan menettänyt toivoni, et tää pieni lähtis ihan ominpäin syntymään. Rehellisesti sanottuna alkaa puskee sellanen epäonnistumisen tunne päälle, kun mun kroppa ei oo vieläkään osannut käynnistää tätä synnytystä. Nyt ne mun edellisessä postauksessa mainitsemat hyvät yöunet on kadonnut kun tuhka tuuleen, eikä tästä jaksamisesta meinaa tulla yhtään mitään. Viime maanantaina mulla oli neuvola ja siellä sit yhtäkkiä purkautu kaikki nää kärsimättömät ja kamalat tuntemukset neuvolatädin niskaan, joka otti mut sit kyllä tosissaan ja kuunteli aidosti. Tuli oikeesti sellanen olo, et joku välittää eikä vaan hyssyttele, et ei sinne kohtuun oo kukaan vielä jäänyt ja kyllä se sieltä vielä tulee. Mitä jos ei tulekkaan? Mua suorastaan kauhistuttaa elää kaks viikkoa yliaikaa tän alakuloisuuden ja tunnemyrskyn keskellä, varsinkin kun ei oo mitään takeita siitä, että se synnytys siltikään käynnistyisi itsestään. Tää loppuaika ei oo oikeesti ollut mulle henkisesti helppoa, niin kun ei varmasti myöskään tolle mun toiselle puoliskolle. Hyvin se kuitenkin jaksaa tsemppaa ja tukea ja oon siitä todellakin kiitollinen.

Maanantaisen avautumissession jälkeen sain verenpainemittarin kotiin ja mulle tehtiin lähete äitipolille. Verenpaineet on nyt tän viikon ajan suurimmalta osin pysyneet kurissa, paria hassua alapaineen heittoa lukuunottamatta. Jotenkin tää jatkuva tilanteen kehittymisen seurailu saa mut stressaantumaan ihan älyttömästi. Tiedän ettei varmasti olis hyvä ollenkaan tässä tilanteessa, mut en vaan oo osannut löytää sitä "cool as cucumber" -olotilaa tän kaiken keskellä.

Väsy, mutta onneksi on Mölli olemassa. <3

Polin puolella oon joutunut/päässyt vierailemaan kahteen otteeseen tällä viikolla. Ekalla kerralla kävin kun mun housuihin lorahti reilusti jotain nestettä ja piti käydä varmistamassa ettei se vaan ollut lapsivettä. Jotain muuta se kuitenkin oli, mut siinä käyrillä maatessani pari kätilöä sanoi sen käyrän olevan "nuivaa", joten jouduin olemaan siellä vähän yli tunnin. Mehua juomalla saatiin sit vauvaan enempi liikettä ja pääsin kotiin. Seuraavana päivänä mulla oli ihan varattu aika kätilön ja lääkärin juttusille, jossa pääsin purkamaan lisää näitä mun tuntemuksia. Käyrillä maattiin taas tovi ja vauvan vointia tsekattiin ultran voimin. Painoarvioksi meidän poika sai 3843g ja yllättäen hänellä onkin hiuksia päässä. :) Lisäksi ronkkimalla yritettiin saada supistuksia tulemaan ja saa nyt nähdä, että oliko siitä mitään hyötyä. Maanantaina katsotaan tilannetta sitten neuvolassa uudestaan.

En edes haluu tietää, et millanen show sunnuntaina tulee olemaan jos tää vauva on edelleenkin mun sisällä. "Joko vauva antaa merkkejä syntymästään?" -kyselyiltä ei varmasti voi välttyä, mut pakko kyl myöntää, et ei ne ainakaan mun oloani yhtään paranna. Päinvastoin. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, joten katsotaan, että mitä nää seuraavat kolme päivää tuo tullessaan. Ihmettä odotellessa, eikai tässä nyt muukaan auta. Palaillaan taas paremmalla ajalla, me lähdetään nyt Robertin kans piristysreissulle Ikeaan. Adios!

9 days left

Nyt voin jo oikeesti sanoa, et eletään jänniä aikoja ja mennään viime metrejä eteenpäin tässä raskaudessa. Aikaisemmin täysiaikaisuuden saavuttaminen tuntui jo hurjalta, mut sepäs ei ollut mitään siihen nähden, et nyt olis enää vaivaiset 9 päivää laskettuun aikaan. Toki ymmärrän sen ettei laskettu aika oo koskaan kiveen hakattu fakta, vaan se on lähinnä arvio, joka saattaa heittää kahdellakin viikolla. Jotenkin mä nyt kuitenkin vaan toivon, että olis enää se reilu viikko jäljellä eikä edettäis ainakaan yliaikaiskontrolliin asti. Toivossa on hyvä elää ja voihan olla, että ensi viikon aikana musta tuleekin sitten jo äiti. Tällä hetkellä mua ei vielä pahemmin supistele ja muutenkin fyysinen puoli on aikalailla kunnossa, mut henkinen jaksaminen onkin sit ihan eri juttu. Edelleen mielialat ja tunteet heittelehtii ihan laidasta laitaan ja kärsimättömyys on ihan huipussaan. Nyt pitäis vaan jostain kaivaa energiaa tälle vikalle viikolle ja yrittää jaksaa, et olis sit vähän energiavarastoja säästössä myös sinne mahdolliselle yliajalle. Aika näyttää!

Muuten mulla menee ihan hyvin, Robert on nyt lomalla ja ollaan molemmat valmiina lähtemään synnärille tilanteen niin vaatiessa. Mitään kummoisia suunnitelmia ei olla tälle loma-ajalle suunniteltu, vaan ollaan lähinnä ainakin nyt tää eka viikko otettu rennosti ihan kotosalla. Yritän ite nukkua mahdollisimman paljon ja aika hyvin oon siinä onnistunutkin, vaikka uni tuleekin vasta reilusti yli puolen yön jälkeen. Usein heräilen aamulla kertaalleen veskiin, jonka jälkeen jatkan unia sitten melkein puoleen päivään. Tällasten hyvien yöunien ansiosta oon jaksanut myös lenkkeillä ja toivon, et siitä olis apua synnytyksen käynnistymiseen. Kovin mieliteko mulla on tällä hetkellä tuoreet hedelmät ja marjat ja ihan ykkösinä mansikat ja mango. Voisin vetää niitä ihan kilokaupalla päivittäin! Paljon parempi vaihtoehto kun karkki ja mättöruoka. Ehkä tästä syystä mulla oli paino nyt jopa vähän pudonnut edellisellä mittaus kerralla neuvolassa. Hyvä niin. :)

Rantapallo 38+6

Mulla olis tiistaina nyt vielä yks neuvola ennen laskettua aikaa ja toivottavasti se jäiskin sit viimeiseksi, ellei jo nyt tässä viikonlopun aikana alkais tapahtumaan. :D Mulla oli pikkusen verenpaineet koholla ja jonkun verran näköhäiriöt hyppii silmillä, joten nyt seurataan tilannetta ettei tässä ole kehittymässä mitään raskausmyrkytystä. Protskuja ei oo näytteissä näkynyt eikä mua turvotakkaan mitenkään älyttömästi, niin vielä ei kuulemma tarvii alkaa huolestumaan. Jotenkin sitä silti vaan huolestuu, kun kyseessä on kuitenkin oman jo nyt erittäin rakkaan pienokaisen hyvinvointi. Kyllä varmasti tulee herkästi otettua yhteyttä suoraan synnärille, jos tilanne niin vaatii. Pidetään kuitenkin peukut pystyssä, et kaikki menis hyvin loppuun asti ja poju syntyis ihan ajallaan.

Ei mulla nyt oikeestaan muuta tällä kertaa. Ajattelin pikaisesti ilmoittaa itestäni, et käy mahdollisimman monille ilmi etten oo vielä synnyttänyt. Oma pinna on välillä sen verta kireellä, ettei millään jaksais vastailla niihin jatkuviin kysymyksiin "Joko hän on täällä? Supisteleeko jo? Milloin vauva tulee?". Tähän en voi nyt oikein muuta sanoa, kun että tulee sitten kun on sen aika ja ilmoitan asiasta varmasti ihan julkisesti kun se tapahtuu.

Pahoittelut tästä, mut välillä meinaa palaa käpy. :'D

Ensi kertaan taas <3