HCR

Yli 4 kuukauden odotos palkittiin eilen, kun vihdoin & viimein pääsin haastamaan itteni puolimaratonille. Neljään kuukauteen mahtu paljon treeniä, vaikka tosin ei yhtäkään lenkkiä. Mä en oo niin lenkki-ihmisiä (ainakaan ollut), mut jotenkin oon aina silti halunnu päästä juoksemaan näissä "kilpailuissa". 

Edellisenä iltana otin rennosti, kattelin leffaa telkkarista ja röhnötin sohvalla. Ladylinella olis ollut BodyCombat marathon, mut ajattelin kuitenkin et jos meen sinne niin se vois vaikuttaa negatiivisesti lauantain suoritukseen. Nyt jälkeenpäin kuitenkin mietin, et loppupeleissä ei se varmaan hirveesti olis ees vaikuttanut. Kannatti kuitenkin pelaa varman päälle.

Lauantaina heräsin yli 8 tunnin unien jälkeen tosi pirteenä ja aloin henkisesti valmistautuu koitokseen. Lähettiin Viivin kans käymään Myyrmannissa ja mentiin Kulmikseen salaateille. Sieltä saa kyllä niin hyvät salaatit et huhhuh! Hintalaatusuhde toimii.

Tehoaamupalaa - rahkaa, pellavarouhetta, mustikkakeittoo & mansikoita

#foodporn

Mannissa kiertelyn jälkeen pistäydyin vielä Viivillä & Nassella. Tässä vaiheessa alko jo pikkusen kutkuttaa vatsanpohjassa ja jännitti aika paljon. Kolmen pintaan hyppäsin junaan kohti tapahtumapaikkaa ja Vauhtitien starttipistettä. Mä vaikutin lähtöryhmässä numero 10, joka lähetettiin matkaan klo 16:35. Siitä alkokin sit hullu sykkiminen.

Let's go!

Ekat 7 kilsaa meni kepeesti ja tuntu tosi hyvältä kun maasto vaihteli ylämäestä alamäkeen. Pääsin näkee Helsingin ihan uusin silmin, koska se reitti kierteli niin monessa paikassa. 10 kilsan kohalla ei vieläkään ollu ongelmia, mutta kyllä nekin sieltä nosti päätään sitten 13 kilsan jälkeen. Siinä vaiheessa mun polvia alko välillä pistää niin paljon, et tuntu kun joku olis iskeny puukolla niihin. Se kipu ei ollu mitenkään miellyttävä, mut koitin kuitenkin unohtaa sen ja päätin, et nyt ei muuten luovuteta.

Pysähdyin jokaisella huoltopisteellä hörppäämässä energiajuomaa ja vettä. Kahdella vikalla pisteellä venytin myös mun polvet ja lonkankoukistajat nopeesti, et jaksoin taas painaa. 13-17 kilometrin väli oli aika tuskainen, mut heti kun 18km kyltti tuli vastaan ja tajusin et mitä enää 3 kilsaa, niin jostain tyhjästä sain sellasen turboboostin et oksat pois. Paras hetki oli se, kun juoksin Auroran siltaa pitkin kohti Olympia stadionia viimesellä kilometrillä ja ihmiset vaan tsemppas siinä kadun varrella. Oli niin vaikeeta uskoo et 20 oli jo takana.

Reitin loppupäässä oli vielä viimenen ylämäki, jonka jälkeen vikat metrit kulki Olympia stadionin juoksurataa pitkin. Katsojien kannustuksesta sain taas lisäenergiaa ja jalat alko vaan mennä entistä kovempaa. Maaliin selviydyin nettoajalla 2:23:24 ja olin enemmän kun tyytyväinen. Joka paikkaan koski, mut hymy ei silti hyytynyt. :)

Voittajafiilis

Suorituksen jälkeen mun jalat oli aika puhki ja Martsarin aseman portaat tuotti melkosta tuskaa. Olin varmasti mielenkiintonen ilmestys kun koitin kävellä näillä puujaloilla. Hahaha.

Kotona oli sit aika tankkaa vettä ja korkkaa vähän skumppaa. Lähettiin vielä myöhemmin after runeille Ollin, Pyryn ja Tonin kans Aussie Clubille keskustaan. Siellä oli pakko ottaa cosmopolitan, aussien drinkit on niin ykkösiä.

Kotiin oli pakko lähtee ennen pilkkua, koska mun jalat alko pikkuhiljaa pettää alta. Nyt aamulla kun heräsin, niin oli erittäin vaikeeta kömpii tuolta mun parvelta alas. Lonkankoukistajat vähän hellänä ja polvet myös, mut eiköhän tää tästä pikkuhiljaa. Tänään tekis mieli lähtee cyclingiin, mut voi olla että jätän väliin. Ei taida näissä jaloissa olla voimaa siihen tällä hetkellä, mut huominen on sit asia erikseen. ;)

Kiitos kivasta illasta ja HCR tsempeistä kaikille! Huomenna viimenen työpäivä ennen vajaan viikon lomaa. Ihanaaaaaaaaaaaa!!