sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lauantai

Viikonloppu taas oli ja meni ja enää sellanen kevyt viiden päivän rutistus, jonka jälkeen tää tyttö on vapaalla kaks päivää, jotka just sopivasti sattuu olemaan lauantai ja sunnuntai. Vapaata viikonloppuu siis tiedossa, joten tarkotuksena olis keksii jotain astetta spesiaalimpaa tekemistä. Huippu juttu tässä on vielä se, että saan olla ihan rauhassa, koska porukat lähti tänään Japaniin ja otti Pinjan ja Pyryn myös messiin. Taitaa tulla todellinen me time viikko!

Lauantai aamuna käytiin Viivin kans tsekkaamassa Myrtsin pallohallin kirppis ja löysin sieltä yhet housut ja pari paitaa. Viivillä taas tais lähtee kassillinen uutta tavaraa mukaan, esimerkiks dvd-leffoja ja jotain vaatteita. Parin tunnin kiertelyjen jälkeen käytiin juomassa kahvit Viivin ja Joonaksen kämpillä, jonka jälkeen mä lähin töihin.






Viikonlopun aikana kiersin kolme eri satamaa ja ilokseni huomasin taas, et miten ihanaa on olla Helsingissä töissä ja tehä matkailuhommia. Välillä jatkuva paikasta toiseen ravaaminen kesken työpäivän ottaa voimille, mutta siinä vaiheessa kun on kaunis syyssää ja muutenkin hyvä fiilis, niin mikään ei tunnu pahalta missään. Alotin lauantaina Olympiasta, jonka jälkeen vuorossa oli Skatta. Pitkä päivä, mutta erittäin mukava sellainen.








vapaapäivä? What is it?













Pääsin töistä vähän ennen kymmentä ja oltiin porukalla sovittu, et lähetään käymään parilla jossain Stadin baarissa. Päädyttiin kokeilee Aussie clubia, jossa melkeen kukaan meistä ei ollu koskaan aikasemmin käyny. Mä tykkäsin, mut ainoona miinuksena siellä oli se, et sinne otettiin ihan liikaa porukkaa sisään. Siellä ei meinannu mahtuu ees kävellä, koska sitä jengii oli vaan niin järkyttävän paljon. Kesällä varmaan tilanne on vähän eri, koska ulkonakin viittii aikaa viettää.

Aussiesta sai hyvää valkkaria, mut hinnat oli kyllä aika korkeet. Hyvää musaa ja erityisplussana se, et sinne ollaan onnistuneesti luotu aito fiilis siitä, et olis ulkomailla jossain baarissa. Lähes koko henkilökunta puhu pelkkää englantia, joka oli aika huvittavaa.








Eilen oli taas vaihteeks tosi hauskaa, mut eihän tässä kaveriporukassa koskaan oo tylsää. Tänään ennen läsiterminaalin lähtöselvitystä kävin Auran kans pyörähtää Myyrmannissa ostaa housut. Löysin Cubuksesta tummanharmaat farkut ja heräteostoksena ostin myös paidan ja korun Gina Tricotista. Edellisestä shoppailukerrasta olikin jo aikaa. :P


breakfast

Nyt olis ehkä nukkumaanmenoaika, koska patterit alkaa olla finito. Kiitokset kivasta viikonlopusta mukana olleille ja ihanaa alkuviikkoo jokaiselle. Adios amigos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti