Joskus kavereiden ja muiden lähimmäisten mielipiteillä on väliä ja ne voi antaa suuntaa omaan valintaan, mutta loppu peleissä kuitenkin jokainen tekee päätöksensä itse ja vastaa mahdollisista seurauksista.
Ne "väärät" valinnat kasvattaa, koska virheistä oppii parhaiten ja sen "oikean" valinnan jälkeinen hyvän olon tunne on puolestaan sanoin kuvaamattoman ihana. Miksi siis turhaa vaivaamaan päätään, eletään vaan kerran eikä meillä oo mitään hävittävää tällä planeetalla. Näin ajateltuna Carpe diemii vaan ja matkaan.
Tän alkulässytyksen jälkeen voin valaista syvempää syytä tälle postaukselle. Mulla on tällä hetkellä hieman hankalaksi osoittaunut valinta edessä, enkä oikeesti tiedä, et mitä tehdä. Osa musta haluu vaan mennä ja lähtee kokeilemaan, mut toinen puoli taas jarruttelee ja omalla tavallaan ehkä vähän pelkää.
Sain sähköpostia mun työharjottelupaikalta ja mun pitää tehdä päätös tästä keväästä ja ens kesästä 10. maaliskuuta mennessä. Mulle tarjottiin kesätöitä, joka siis tarkottaa sitä, että muuttaisin pois Suomesta noin puolen vuoden ajaksi. Tykkään kyseisestä työstä tosi paljon ja haluaisin tehdä kyseisiä työtehtäviä myös tulevaisuudessa. Kaiken lisäks onhan Tallinna ihana ja tunnelmallinen kaupunki, jossa viihtyisin aivan varmasti. Osa musta kuitenkin sanoo tälle mahdollisuudelle ei ja ehkä varmaan siksi, että mun elämä on täällä Suomessa. Mulla on täällä kaikki kaverit ja muut läheiset, joiden ympärillä oon tottunut olemaan ja haluun olla. Tallinna on kuitenkin lähellä ja päivässä tosta meren yli liikennöi useampikin laiva, joten jokusen viikonlopun viettäminen Suomessa ei olis mahdotonta.
Ulkomaille muuttaminen on ollu pitkään mun haave, joten kun järjellä ajattelee, niin olis aika typerää heittää se roskiin. Periaatteessa mua ei täällä Suomessa pidättele mikään ja omalla tavallaan olis tosi kiehtovaa tarttuu tähän mahollisuuteen ja antaa palaa täysillä eteenpäin. Onneks tässä on vielä näitä päiviä aikaa miettiä asiaa kaikessa rauhassa. Päätös ei tuu olemaan ihan helppo, mutta on todellakin mahdollinen. Nyt täytyy vaan tarkkaan punnita plussat ja miinukset, jotta voin säästyä siltä niin sanotulta jälkiviisaudelta...
Everything is something you decide to do and there is nothing you have to do...
Lähe ihmeessä. Jos et nyt lähde, niin ens kerralla kynnys on korkeampi. Tallinna on kuitenkin niin lähellä, kotiin pääsee aina. Työ ulkomailla avaa sulle niin monta uutta porttia ja siitä on sulle hyötyä tulevaisuudessa. Kasvat ihmisenäkin sen puolen vuoden aikana huimasti
VastaaPoistaNäitä asioita oon kans just ittekin miettiny ja näillä näkymin oon kallistumassa siihen, et jään Tallinnaan vielä kesän yli. Toivotaan vaan että asuntoasiat saan järjestettyä, kaikki riippuu nyt pitkälti vaan siitä. :)
Poista