keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tuesday

Tällä viikolla oon saanu jostain tosi korkeen työmotivaation ja oon ottanu extra-vuoroja melko paljon. Oon alusta asti viihtyny mun työpaikalla, mikä on tosi tärkee juttu, mut nyt jotenkin oon vielä enemmän innoissani mun töistä. Nyt tosin tuntuu, et kaikki arkipäivät menee vaan töiden parissa, mut onneks mulla on silti aikaa käydä salilla ja tehä jotain kivaa kavereiden kans, kuten esimerkiks tänään. Pääsin töistä viideltä, jonka jälkeen Suunnistettiin Helsinkiin Caron kanssa.

Ihan aluks mentiin syömään, koska oltiin ihan kuolemassa nälkään. Valittiin Kukontorin Café Picnic, josta ite ostin tutun, turvallisen ja ihan parhaan kana-ceasar salaatin ja Caro puolestaan jonkun bagelin. Picnicistä lähettiin sit alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti Senaatintorille, jossa oli tänään 2012 Olympialaisiin liittyvä konsertti. Esiintyjinä oli muunmuassa Jukkapoika ja Raappana, joiden takii me oikeestaan sinne mentiinkin. Niiden molempien musiikki on niin ihanan rentoo suomireggaee ja mun mielestä Jukkapoika on ihan älyttömän sulonen kaveri. Molemmat veti omat setit ja sit yhessä yhen biisin. Myös sää oli meijän puolella, vaan pikkusen viileetä, mut semi aurinkoista, ihan kiva kesäilta.


RUOKAA

Pakollinen irvistys


Caro aka Curppaliina

Paikalla oli pari muutakin kuuntelija. Menossa mukana myös Sauli Niinistö!


Raappana


Jukkapoika

Kuten kuvistakin voi jo huomata, niin me ei Caron kans jaksettu rynnistää sinne lavan edustalle jumalattoman ihmismassan keskelle. Meille tärkeempää oli vaan fiilistellä ja kuunnella. Muutaman kuvan ja videon sain räpsästyä, mutta tosiaan lähinnä vaan screenin kautta. Tunnelma Senaatintorilla oli tosi letkee ja miellyttävä, näitä lisää kiitos!

Loppuun vielä kuunelkaa ihmeessä vähän Raappanaa. Veera tykkää ainakin, entäs te?

Raappana - Maasta maahan



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus

Nyt sitä taas ollaan back in Vantaa ja takana on mukava Juhannus viikonloppu. Pertunmaalla oli lauantaihin asti tosi aurinkoista ja sen ansiosta saavuttiin himaan astetta ruskeempina, tuli meinaan palvottuu aurinkoo melko paljon.

Tortaina meijän ajomatka kesti vähän yli 4 tuntia, koska liikenteessä oli pari muutakin autoilijaa. Jumituttiin ruuhkaan pari kertaa niin pahasti, et oltais voitu oikeestaan kävellä auton kanssa samassa tahdissa. Matka oli kuitenkin älyttömän hauska, juotiin Emmin ja Viivin kans parit siiderit ja mun Juhannus aiheinen CD-levy oli melko osuva! Soittolistaan piti kuitenkin saada välillä vähän jotain muutakin, joten dupstepit hakkas niin kovalla, et ohiajajat tais ilmeistä päätellen olla ihan messissä myös!


Etupenkki

Joonaksen cool lippis

Seuraavana aamuna sen jälkeen kun oltiin nukuttu pitkät yöunet, niin lähettiin käymään "kylillä" kaupassa, hakemassa juomavettä ja rannalla. Hengailtiin siel rannalla vähän aikaa, jonka jälkeen lähettiin takas mökille jatkamaan auringon ottamista. Meijän mökillä on tosi kiva piha, mis on paljon tilaa, joten siihen mahtuu hyvin isommankin viltin kanssa. En oo pitkään aikaan ottanu aurinkoo noin kauan, lahnattiin siinä varmaan ainakin 4 tuntii.












Perjantaina eli aattoiltana syötiin hyvin, jatkettiin vielä vähän auringon palvomista, saunottiin ja muuten vaan hengailtiin. Sauna on mun mielestä yks parhaista asioista, mitä Suomessa on. Sitä mulle varmasti tulee ikävä, jos joskus tästä valmistumisen jälkeen päättääkin lähtee maailmalle. Onneks sauna on kuitenkin jo melko kansainvälisesti tunnettu ja niitä löytyy myös ulkomailta.



Emmuska ja takana mökkisauna













Martinia saunan jälkeen oli aika hyvä yhdistelmä!






Lauantaina myös mä uskaltauduin käymään uimassa. Kävin jo perjantaina pikasesti pulahtamassa meijän mökin lammessa, jonka vesi ei oikeestaan koskaan oo erityisen kylmää. Pertumaan kylällä sijaitsevan rannan vesi on kuitenkin vähän kylmempää, joten se oli saavutus multa uskaltautuu uimaan siellä. Nykyään oon meinaan melkonen vilukissa, jos niin voi sanoo...Nähtiin siellä joku vähän vanhempi naishenkilö, joka rupes vesijuoksemaan sen rannan laitureiden välillä. Itelläni ei olis pokkaa, koska pelkäisin varmaan koko ajan, et joku kala puraisis mua jalasta. Tottakai myös se vesi on mulle liian kylmää, en pystyis olee sen pinnan alla niin kauaa. Tää sankari juoksi siinä ainakin puol tuntia, ihan hatun nostamisen arvonen suoritus!


Let's go to the beach



Pyry lentää...

Kokonaisuudessaan tykkäsin taas kerran viettää mökkijuhannusta. Oli tosi kiva nollaa päätä arkisista asioista ja ottaa rennosti landella, koska siellä tulee käytyy melko harvoin. Nyt kuitenki mun mökkikiintiö on taas vähäks aikaa täytetty...tää kolme päivää oli ihan sopiva aika. Toivottavasti muillakin oli letkee Jussi ja vielä haluun sanoo erityiskiitokset Emmille siitä, että se lähti mukaan! KIITOS! Huomenna taas avoimin mielin salille, alennusmyynteihin ja iltavuoroon. :)

torstai 21. kesäkuuta 2012

Let's go

Noniin, nyt enää vaivaset pari tuntia lähtöön ja fiilikset ihan huipussa. Popittelen yksikseni kesämusaa kotikoneella ja oottelen mun siskoo Viivii, meijän kuskii Joonasta ja tietenkin Emmiä. Sain laitettuu kamat kasaan jo aikasemmin päivällä, heti sen jälkeen kun olin tullu salilta ja shoppailemasta. Oli pakko suorittaa vielä viime hetken ostokset ennen mökille lähtöä, mukaan tarttu esimerkiks yks paita H&M:ltä ja korvikset Glitteristä, vaikka alunperin piti käydä vaan alkossa ja citymarketissa. Jotenkin kuitenkin noi ensialennusmyynnit vei mut ihan mukanaan...taas kerran! Joskus musta tuntuu, et oon vähän riippuvainen shoppailusta...tai ainakin näin kesäaikaan, talvisin en oikeestaan koskaan ostele yhtään mitään.

Alkosta kävin hakemassa yhen pullon Martinia ja onnekseni löysin sieltä myös uutuustuotteen. Hetken siinä tuijotin sitä hyllyä ja mietin, et ei, tää ei voi olla todellista. Sinne oli ilmestyny uutuutena Belliniä pikkupulloissa! Ekan kerran tutustuin kyseiseen juomaan joskus Italiassa ja nyt mun Firenzen reissun aikana vähän enemmän. Tykkään siitä tosi paljon, se on sellasta persikkaista kuohuvaa, joka on tosi jees!


Näillä mennään!


Ehin täs päivän aikana myös tekemään yhen pienen juhannusyllärin meijän parin tunnin automatkaa varten. Keräilin tyhjälle CD-levylle kaikkee suomiklassikoita, joita soi juhannusyönä aina radiosta. Nyt ne siis löytyy meiltä myös levyltä, joten tästä matkasta ei voi tulla tylsä!




Tän pikkusen Jussiloman kunniaks pystyin taas pitkästä aikaa laittamaan mun kynsiä! Koko viime talven ja kevään ajan mulla oli aina pitkät ja huolitellut kynnet, mut heti kun alotin työt, niin sen jälkeen sain heittää hyvästit myös kynsilakoille ja pitkille kynsille. Aluks vähän harmitti, mutta kun järjellä asiaa ajattelee, niin ei kynnet voi mennä työpaikan edelle sentään! Niin lady mä en ole.


Juhannus-manikyyrit!



Vielä enää muutama minuutti siihen, et Emmillä loppuu työt. Sen jälkeen se kerto suunnistavansa kodin kautta meille, jotta päästään starttaamaan kohti Pertunmaata. Ite mun pitäs vielä siirtää muutamat kamat kassiin ja sen jälkeen voisin vaikka olla valmis. Tähän loppuun haluun vielä näyttää yhet kuvat, jotka löysin tältä koneelta. Tossa pari viikkoa sit otin itelleni uuden profiilikuvan facebookiin ja tajusin, et olin viime vuonna ottanu oikeestaan ihan samanlaisen. Pikkusen hymyilytti.


2012 & 2011

Nyt tää tyttö alkaa laittaa konetta kiinni ja paikkoja sellaseen kuntoon, et sunnuntaina on kiva koko perheen tulla takasin. Hyvät Juhannukset kaikille vielä kerran! Pitäkää järki päässä!

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

huomenna

Huomenna olis viimein aika nostaa kytkintä ja suunnata Juhannuksen viettoon kohti kesämökkii ja Pertunmaata. Juhannus on mun mielestä yks kesän kohokohista ja oon viettäny sitä jokaikinen vuos meijän perheen ja tuttujen kans mökkeilyn parissa. Tähän Juhannukseen saan kuitenkin mukaan uuden ihanan asian, sillä mun paraskaveri Emmi lähtee meijän mukaan. Ollaan puhuttu tästä Emmin kans ties kuinka kauan ja nyt viimein saadaan tää suunnitelma toteutettua. Huomisiltana siinä joskus kuuden jälkeen nää tytöt lähtee vallottamaan Pertumaata ja viettämään upeeta ja ikimuistosta Jussia, toivotaan et sää olis myös hyvä. Tällä hetkellä aurinkoo lupaillaan, jes!


Mökkikesä 2011

Tänään selailin myös äkkilähtöjä ympäri nettii, pääosin kuitenkin kattelin niitä rantapallo.fi sivustolta, se on musta jotenkin selkee ja kiva. Tää vaan alkaa tuntuu vähän ittensä kiduttamiselta, koska suurin huolenaihe on se, että multa puuttuu matkaseura. Monien kavereiden kans aina puhutaan, et kuinka kiva olis lähtee, mut yleensä loppujen lopuks se jää vaan haaveilun puolelle. Ikävä fakta on se, et matkustaminen ei oo mitään halpaa huvia. Miksei ulkomaille vois päästä vaan sormia napsauttamalla?












 Nyt tällä hetkellä tekisin mitä vaan sen eteen, et pääsisin vaikka viikon matkalle pois Suomesta. Onneks kuitenkin tässä on just edessä oletettavasti ihan huippu Juhannus, sen jälkeen voi taas alkaa haaveilemaan! Sairastan selvästi kroonista matkakuumetta, josta ei varmaan voi parantuu koskaan. Oon sitä mieltä, et jos nälkä kasvaa syödessä, niin myös matkakuume nousee sitä korkeemmaks mitä enemmän matkustelee..

Ihan parasta Juhannusta kaikille <3

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

viime viikko

Oon huomannut, et aina näin kesäsin on niin paljon kaikkee tekemistä, etten hirveesti kerkee tänne kirjottaa. Ensinnäkin duunit vie aika paljon aikaa, sit kaverit tottakai ja esimerkiks salilla käyminen. Mä tykkään lomalla tehä kaikkee ja mahollisimman paljon sellasii spontaaneja juttuja, en siis kuulu niihin ihmisiin, ketkä tykkää nukkuu kolmeen päivällä ja lahnata loppu illan sohvalla kattomassa vaikka leffaa. Yleensä kun mulla ei oo mitään erityisempää tekemistä, niin meen salille. hahaha.

Viime viikolla tuli taas tehtyy paljon kaikkee hauskaa. Pidettiin Italia-Kroatia pelin aikaan kisakatsomo part 2 ja sen tasapelin kunniaks käytiin uimassa Silvolassa. Maanantaina tulee vielä Italia-Irlanti, josta ainakin mulla on melko korkeet odotukset.




pakollinen tatskakuva









Loppuviikosta otin myös paljon aurinkoa Nadinen kans ja lauantaina vietettiin porukalla, Henna ja Leyla mukaan lukien, rantapäivää Hietsussa. Iholle tarttu väriä jonkun verran ja sinä päivänä fiilis oli muutenkin tosi kesänen. Perjantaina käytiin myös ottamas arskaa, tosin vaan tossa meijän kodin viereisessä puistossa. Sinä iltana vuorossa olikin sit perjantain perinteiset BodyCompatit, jonka jälkeen matka jatku kohti Baarikärpästä Hennan, Emmin, Anun ja Leylan kanssa. Oli hauskaa ja meno jatku pilkkuun asti, jonka jälkeen hypättiin dösään ja tultiin himaan.




Anu


Henna

Nyt näin sunnuntai iltapäivän kunniaks mä lähen tästä kohta suunnistamaan töihin tonne vesisateeseen. Harmittaa toi ilma ihan sikana, koska pyörällä liikkuminen ei oo kovin mukavaa sillon, kun vettä tulee vaakatasossa sateenvarjon alle ja pyörää joutuu ohjaamaan yhellä kädellä. Ehkä mä kuitenkin selviän, oonhan mä sentään tehotyttö! ;)

maanantai 11. kesäkuuta 2012

UEFA EURO 2012

Mun kesäloma on alkanu tosi mukavasti esimerkiks töiden parissa ja kivojen ihmisten seurassa. Ulkoilma on ollu vielä melkonen pettymys, koska kunnon lämpimii ja aurinkoisii päiviä ei oo vielä näkyny. Niitä ootan tällä hetkellä enemmän kun mitään muuta!

Eilinen oli suuri ja kauan odotettu päivä, olihan sentään Fudiksen EM-kisojen C-lohkon avausottelu ja vastakkain oli Italia ja Espanja. Ei varmaan tuu kenellekään yllätyksenä, että oon Italian kannattaja...Siinä seitsemän aikaan illalla sunnuntai bodailujen jälkeen suunnattiin porukalla Iinalle kattomaan matsia. Peli loppu tosiaan tasapeliin, mut ei ollu kyllä ollu huono matsi. Kiitokset kuuluu ehdottomasti Di Natalelle, joka teki upeen maalin!


FORZA ITALIA!

The boss




Torstaina kootaan taas jonkunlainen kisakatsomo kokoon, koska vastakkain on sillon Italia ja Kroatia. Meillä oli jo eilen tyttöjen kans sellanen diili, et jos Italia voittaa, niin mennään uimaan Silvolan rannalle matsin jälkeen. Eilisen tasapelin takia uinnit jäi vielä väliin, mutta palataan asiaan torstaina uudestaan!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Onnea!

Tänä viikonloppuna on ollut monta syytä juhlia. Perjantain juhlimisen syy oli se, että mun rakas Emmi valmistu merkonomiks. Lauantaina monet muut kaverit sai laittaa ylpeinä yo-lakit päähän ja juhlistaa lukion loppumista. Lauantai iltana kokoonuttiin porukalla Caron luo, jossa juhlittiin ihan vaan kesäloman alkua, joka mulla tosin alko jo pari päivää sitten. Tuntuu jotenki tosi oudolta olla lomalla, ainakaan vielä en oo osannu hahmottaa sitä mun päässä, mut eiköhän se fiilis pikkuhiljaa tästä nouse.

valmis merkonomi!!


Nyt pakko hehkuttaa ja sanoo, et vähän yli tunnin päästä me saadaan meijän kotiin uus asukas. Mun italiasiskon, Claudian, kone laskeutuu yhentoista aikaan ja lähetään hakee se kentältä. Ihanaa nähä sitäkin pitkästä aikaa. Fiilikset on ihan mahtavat ja onnittelut vielä kaikille ammattiin valmistuneille ja ylioppineille! Ens vuonna on sit viimein mun vuoro, ainakin toivottavasti...